Pitkästä aikaa mä ehdin tälle puolen höpisemään. Meidän arki on kertakaikkiaan ollut niin hektistä erilaisine muutoksineen, että mun aika ei kertakaikkiaan oo riittänyt tänne asti. Harmittaa sillä monesti mulla olis ollut paljonkin asiaa ja höpötettävää, mutta kun kello soi välillä 4:30 koko viikon, niin mä olen lösähtänyt vaan sänkyyn heti kun olen saanut lapset unille. Muutenkin olen potenut huonoa omaatuntoa töiden aloituksesta ja siitä miten vähän mulla nykyään on aikaa lapsille. Siksi olen halunnut viettää ihan kaiken ylimääräisen ajan heidän kanssaan. Koskakohan tähän uuteen arkeen tottuu? Nyt tuntuu siltä ettei ikinä. Tai sitten se kaikki äitiysloma on vaan vielä muistissa niin hyvin miten paljon oli aikaa lapsille ja miten koko ajan olit läsnä kaikessa.
Tähän kuukauteen mun töiden aloituksen jälkeen mahtuu paljon. Meille on tapahtunut vaikka ja mitä ja yritänkin niitä saada taas täälläkin vähän pikkuhiljaa avattua. Suurin muutos, joka on saanut tällä mamalla palan kurkkuun, on se kun pikku-äN sanoi hyvästit tissille. Mä en taaskaan ollut itse yhtään valmis tähän, niin kuin en ollut äL:n kohdallakaan. Olinhan mä sitä miettinyt. Mutta kun se todella oli edessä, mä halusin perääntyä. Valitettavasti se vaan ei ollut mahdollista kun minimies oli päättänyt aivan toisin. Hoidossa aloituksen jälkeen äN sai myös pulloa, sekä nokkamukia, jonka jälkeen päätti, että haluaa juoda vain niistä eikä kaipaa enää tissiä. 2 viikkoa mä yritin, turhaan. Nyt mennään sitten pullolla ja nokkamukilla ja näistäkin minimies on hieman kranttu, kaikki ei todellakaan kelpaa.
Napanuoraa piti taas siis höllätä inan enemmän ja se tuntui pahalta. Ei enää kahdenkeskisiä pieniä hetkiä rinnalla, vaan nyt tuo mussuttaa maidot pullosta itsekseen köllötellen sohvalla. Tämä on taas yksi askel pikkumiehen "itsenäistymisessä" mikä kai sitten vaan on jossain vaiheessa tehtävä. Hassua vaan miten kaikki aina tuntuu niin pahalta kun se sattuu eteen vaikka sitä olisi vähän etukäteen jo miettinytkin. Äärimmäisen ylpeä olen kyllä siitäkin, että pystyin lastani rintaruokkimaan jopa 10 kuukauden ajan.
Tässä uuden arjen keskellä laitettiin pikkumiehet ottamaan yksi toinenkin iso askel isoksi pojaksi, joka on ainakin tuon isomman laittanut valvomaan, mikä on jättänyt samalla mulle vähemmän aikaa tänne. Pojat heivasi siis tutit, mutta tästä lisää pian. Pysykäähän siis kuulolla. ;)
Ihanaa loppuviikkoa! ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ❤️