äL:n ollessa puolivuotias, me lennettiin viikoksi turkin lämpöön äkkilähdöllä. Matka maksoi meidän silloiselta kolmihenkiseltä perheeltä aamupaloineen reilu 500e, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteäkkö vaiko ei. Matka toteutui vain kaikkein kuumimpaan aikaan elokuussa, joka ei niin pienen lapsen kanssa ollut ehkä kaikkein mieluisinta. Meillä kokemusta matkailusta lapsiperheenä, on siis vain tältä viime vuoden Turkin Marmariksen lomalta. Paikka oli ihana, lapsiystävällinen, siisti ja edukas ja sinne lensikin vain nelisen tuntia. Muutamana miinuksena sanoisin sen kuumuuden, joka oli jonain päivinä kyllä ehkä vähän liikaa (itse kyllä valittiin se kuumin ajankohta), sekä Turkkilaisten yli-innokkuus vauvaa kohtaan. Välillä mä oikeasti välttelin hotellin henkilökuntaa äL:n kanssa, sillä en jaksanut aina pysähtyä katsomaan sitä paapomista, joka meni välillä mun mielestä vähän yli ja johon joutui tavalla tai toisella puuttumaan. Eipä se mua kuitenkaan niin paljon häirinnyt, ettäkö en sen takia sinne uudestaan lähtisi. Hyvät muistot ja hauska loma meillä kyllä pääsääntöisesti oli.
Viime kesänä ei matkustettu mihinkään kotimaata pidemmälle, sillä alkukesän odotin äN:ää ja heinäkuussa hän sitten putkahtikin maailmaan. Nautittiin kesästä täällä kotosuomessa ajatuksena, että jos ensi kesänä reissattaisiin johonkin pidemmälle. Rakennusprojekti tuli myös valmiiksi viime kesänä toukokuussa ja pihalle, emme vielä viime vuonna tehneet mitään. Nyt mulla on ihan järkyttävä matkakuume ja tämän keskellä myös piha huutaa multaa, nurmikonsiemeniä ynnä muuta sellaista ja tässä olen punninnut pihan olevan se ensimmäinen sijoituksen kohde. Töihin palattuani, mä aloin kuitenkin kääntämään kelkkaani siihen suuntaan, että molemmat on nyt vaan saatava toteutettua. Lomaa olisi vielä syyskuussa viikko, joten toivonkin, että saadaan sille viikolle äkkilähtö lämpimään huokealla hinnalla. Tuohon aikaan ei kuitenkaan lomailijoita ole enää niin hirveästi, että uskoisin äkkilähtöjen natsaavan. Nyt innostuin jo niin paljon, että selailen täällä jo matkatoimistojen sivuja. Jaiks! Mulle riittää, että olis lämmintä ja pääsis hetkeksi pois näistä maisemista. Jaksettais taas sitten talven yli odottaa ensi kesää. Mä puhun jo talvesta, kun ei oo kesäkään vielä täällä.
Olisko teillä kuitenkin antaa jotain vinkkejä matkakohteista lasten kanssa? Jotenkin vaan kutkuttais jokin uusi kohde. Kriteereinä edullinen hintataso, merenranta-loma, lyhyt lentomatka, lämmin kohde, muttei liian kuuma ja mielellään jotakin aktiviteettia lasten kanssa ja ehkä vähän shoppailumahdollisuuksiakin..
Ei muuta kuin vinkit kehiin, mä täällä kirjaan kaikki vaihtoehdot ylös punnitsen mihin suunnataan.. ;)
Suosittelen ehdottomasti Kyprosta :) Edullista, ei kaupustelijoita niinkuin turkissa, lyhyet, lennot, Euroopan puhtaimmat merivedet, matalat rannat jne. Ihanteellinen paikka lapsiperheille!
VastaaPoistaOlemme joka vuosi vähintään kerran ulkomailla ja ehdottomasti Kypros on suosikki Euroopasta :)
Okei, kiitti vinkistä. Pitää siis tutustua myös kyproksen äkkilähtöihin. :)
PoistaMatkakuumetta podetaan täälläkin! Olimme vuosi sitten Turkin Sidessä ja se oli upea paikka!
VastaaPoistaHei toi Side mun pitää tsekata kans, useasti oon vilkuillut sitäkin paikkaa, mutta aina ollaan päädytty marmarikseen.
PoistaKypros ei ole kyllä mun mielestä edullinen kohde (jos vertaa esim Turkkiin/Bulgariaan) hintataso on samaa luokkaa kun Suomessa, mutta muuten kyllä kiva kohde ja vedet on kirkkaita yms.
VastaaPoistaBulgaria ja Turkki varmaan halvimmat ns tunnetut rantalomakohteet Euroopassa...
Kroatiaa monet kehuu, hintatasosta en osaa sanoa. Mallorca myös saanut kehuja, mutta ei sekään mikään kovin edullinen ole.
Nää on vähän maku kysymyksiä, joku toinen tykkää jostain ja joku toinen taas inhoaa yli kaiken. Esim Turkki jakaa paljon mielipiteitä kuin myös esim Kanarian Saaret.
Me ollaan reissattu pienen kanssa Turkissa ja Thaimaassa. Ite tykätään auringosta ja lämmöstä. Lapsen/lasten kanssa ollaan myös satsattu hotelliin. Altaalla on helpoin olla pienten kanssa ja ollaan pidetty tärkeänä et siellä on aktiviteettia; hyvät altaat ja lapsille altaassa leluja/liukumäkeä yms.
All inclusive paketteja ei olla ikinä otettu, eikä niitä oikein kannateta. Tykätään käydä syömässä eri paikoissa ja lastenkin kanssa se kyllä onnistuu ihan mainosti. Päivisin altaalla/hotellilla jotain pientä ja illasta aina johonkin eri ravintolaan.
Tsemppiä loman valintaan!