tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tiistain tilitys; Lastenvaatteiden ihmeellinen maailma








Mä olin jo päättänyt, etten tähän soppaan lusikkaani tunge, mutta sen verran tää aihe laittaa välillä sappinesteet kiehumaan, että pakkohan se oli syödä sanansa. Nimittäin ne lastenvaatteet. Näistä on taas ollut juttua laidasta laitaan. Puhutaan, miten lapsesta kasvatetaan pinnallista kun vanhemmat pukee heitä merkkivaatteisiin. Kuinka typerää on laittaa rahojaan niinkin tyhmään kuin lastenvaatteet? Miksei ostaa esmes hemasta yli puolet halvemmalla samantyylisiä vaatteita? 

Itse olen niin kyllästynyt kuuntelemaan näitä, että pakko avata sanainen arkku ja antaa palaa. Olen lakannut suosimasta niitä lapsityövoimalla teetettyjä rytkyjä. Mielelläni maksan vaatteesta enemmän jo pelkästään siksi, että tiedän, ettei sitä ole näpertänyt esikoiseni ikäinen poika huonoissa oloissa jossain kehitysmaassa. Kaupan tekijäisiksi tiedän tehneeni vielä eettisen ja ekologisen valinnan ja ulkonäkökin miellyttää, sekä äitiä, että lasta. Mun pieneen kaaliin ei vaan mahdu miksi tästä nähdään niin suurta vaivaa? Miksi muita äitejä kiinnostaa niin paljon millaisissa rytkyissä se naapurin Pirkon poika Matti kulkee, että jaksetaan selän takana alkaa jauhamaan miten typerä äiti Pirkko on kun laittaa kaikki rahansa lastenvaatteisiin ja lisäksi jaetaan vielä "vuoden huonoin äiti"-palkinto Pirkolle. Oikeesti? Sitten nämä samaiset äidit, jotka jakelevat näitä "vuoden huonoin äiti"-palkintoja pelkästään lasten merkkivaateostosten myötä, esittelevät lapsensa Littlest Pet Shop tai Cars kokoelmia, joihin äkkiä lyhyellä matikallakin laskettuna on kulunut monen sadan euron luokkaa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä? Lapselle voi ostaa ennemmin 12€ pikkuauton, jonka kyljessä lukee salama mq queen, kuin 3€ bmw pikkuauton saamatta paska-mutsi leimaa otsaansa. Mutta auta armias jos ostat ennemmin 25€ kuin 10€ t-paidan lapselle? Olet huono äiti ja lapsestasi kasvaa pinnallinen koulukiusaaja. Jep jep!

Meidän lapset ei edes tiedä missä vaatteissa he kulkevat, onko se merkkiä vai ei. Enkä sitä koskaan heille ole sen enempää toitottanutkaan. Koskaan en vaatteita ole ostanut vain merkin takia, enkä osta. Saatan hehkuttaa lapsille jotain kuoseja, mutten koskaan merkkejä. Lisäksi niille mistä tolla riittää rahaa noihin -ihmettelijöille tiedoksi, niin minä kuin moni muukin kierrätämme aika lailla näitä vaatteita ees taas. Mullakin on säästötililtä koko ajan sama summa kierrossa näissä vaatteissa. Välillä se hupenee ja välillä ollaan taas plussan puolella. Kätevää eikö?

Joka tapauksessa, mitään muuta selitystä tälle ihmettelylle ja hypetykselle en ole keksinyt kuin KATEUS. Miten muka lastenvaatteet ja kasvatus voisi edes kulkea käsi kädessä? Äitien ja pelkästään naisten maailma on NIIN julma. Kaikesta nähdään vaivaa ja jaksetaan ihmetellä. Pakko sanoa, että paljon meillä olisi opeteltavaa miehiltä. Niin kuin eräs ystäväni kerran totesi; ei ne miehetkään ihmettele pukukopissa, että miksi Erkillä on 500€ luistimet eikä perus 70€:n bauereita, mutta naiset ne vaan jaksaa. Mielipide-eroja on aina, siitä ei pääse mihinkään, mutta jätetään ne turhat "palkinnot" kuitenkin jakamatta. Me aikuiset annamme lapsillemme ne esimerkit omalla käyttäytymisellämme, ei ne lelut tai lastenvaatteet...



8 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä, mitä se muita kiinnostaa, mitä toisen lapsella on päällä, ainut asia, josta vois ehkä vähän huolestuakin, jos lapsi olisi aina esimerkiksi liian vähissä vaatteissa tai likainen 24/7. Jokaisen äidin mielenkiinnon kohteet on ihan erit, ja hyvä niin, ettei meitä kaikkia ole samasta puusta veistetty. Jos vaan jokainen äiti keskittyisi olemaan hyvä äiti omalla tavallaan, niin ei tarvitsisi olla kateellinen muille äideille, käyttäköön jokainen rahansa aivan mihin lystää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit kommentillasi mun postausta kyllä vielä lisää. Kiitos! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus ! Ajattelen aika samalla tavalla kun sinäkin :) Mitä väliä mitä vaatteita kukakin käyttää tai ostaa lapsilleen, mielestäni ostetaan sitä mitä itse haluaa ja jossain vaiheessa mitä lapsi haluaa :) Jokainenhan saa myös käyttää rahansa mihin haluaa !

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä olen kun sinä! Taitaa olla vain kateellisten panettelua toi arvostelu. :)

    VastaaPoista
  4. Juurikin näin! Eipä juuri lisättävää! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ❤️