keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Puoliväli!

Pikkuhiljaa aletaan olla projektin puolivälissä. Dieetillä on kitkuteltu 3kk ja toinen samanmoinen olis vielä edessä. Repsahduksia on tullut muutama, mutta tärkeintä on, että ne ei oo jäänyt päälle, vaan oon pystynyt jatkamaan hyvin ilman herkkuja. Tavoitteen suhteen ollaan hyvin aikataulussa ja eiköhän saada rutistettua loputkin aikataulullaan. Häiritsevänä tekijänä mulla on viimeaikoina ollut kova nälkä ja mieliteot. Lisäks vedenjuonnin kanssa on ollut myös ongelmia, mikä tietysti on myös huono juttu. 3 litraa olis pakko saada päivässä huitastua kitusiin. Iltasin oon taas kohnannut kaappeja ja etsinyt jotain sallittua hyvää. Mistä lie ne palasi, kun niin hyvin jo meni pitkään ilman.

Ruokavalio tökkii välillä, sillä kaipaisin vaihtelua mun ikuisiin aamupalaksi puuroa, lounaaksi kanasalaattia, välipalaksi rahkaa, päivälliseksi taas salaattia lihalla/kanalla ja iltapalaksi kinkkumunakas. Oon yrittänyt ettiä jotain vaihtoehtoja, mutta jottei valmistus itsellee erikseen ala tökkiä, pitäis reseptien olla suht nopeita ja helppoja. Seuraavaks pitää ottaa varmaan pakastevihannekset rinkiin mukaan. ✌🏻️

Kevät ja aurinko toi nyt buustia myös treenaukseen. Ekat kolme kuukautta vedin aika pitkälti enimmäkseen ruokavaliolla. Salilla lähinnä jumpissa tais tulla käytyä paristi ja lenkillä muutamaan otteeseen. Nyt viime viikkoina olen hakenut lapsia hoidosta kävellen, silmissä hyötyliikunta. Tekee mieli koko ajan liikkua ja tehdä jotain. Mun talvimasennus on siis mennyttä, joten nyt otetaan kunnon loppukiri, treenaten, syöden terveellisesti ja juoden vettä reippaasti. Mä pystyn tähän, jos mä todella haluan! Tällä kertaa ei luovuteta!


Painoa 3 kuukauden aikana tippui 12,7kg ja senttien mittaus jäi taas haaveeksi, koska unohtui kerta toisensa jälkeen, enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi ottaa mittaa esiin. Yläkropasta ja naamasta on lähtenyt paljon, mutta alakroppa, mun ikuinen ongelma. Perse, jalat ja vyötärö. Ehkä nekin tästä pikkuhiljaa...


6 kommenttia:

  1. Mä olen niin ylpeä susta ☺upea muutos jo... munkin on pakko alkaa moiseen 😉

    VastaaPoista
  2. Ei sitä vettä tarvitse 3 litraa lipittää. Jossain oli joku tutkimus, että vettä juodaan silloin kun on jano, ja tämä laihduttajien monen litran lipittäminen voi vaan kerätä nestettä elimistöön. Terveisin epäilevä sisko :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ❤️