Rakas Joulupukki...

Me ollaan oltu niin kovin kilttejä koko vuosi, joten kai me nyt uskalletaan muutama toive heittää ilmoille? Toivottavasti tontut on itkupotkuraivareiden aikana ollut naapurin ikkunassa katsastamassa tilannetta, jottei tää homma menis kuitenkaan ihan pakkasen puolelle. Lelukirjoja on sadellut taas postilaatikkoon joka tuutista, joten nyt on taas ne hyvät hetket ottaa toiveet ylös kun joka päivä päiväkodin jälkeen selataan lehtiä aina uudelleen ja uudelleen; "äiti mä haluun ton!" "sit mä haluisin äiti myös tommosen." "Toi ois äiti tosi kiva."

Meidän kolmevuotiaan ihan hartain toive on ilmakiekkopöytä. Jääkiekko on nyt ihan in, joten kaikki siihen liittyvä on must have. Toinen toive oli pikkulegot, joita hänellä ei juurikaan vielä ole. Lempparit ehdottomasti kaikkia supersankareihin liittyviä. Kolmantena toiveena lääkärilaukku. Äiti löytää itsensä aina potilaanroolista siinä kohtaa kun tälläinen lelu jossain kylässä vastaan tulee. Itse äitinä ajattelen tietysti aina jotain käytännöllisempiä lahjoja ja ajattelinkin ostaa hänelle uuden isomman peiton ja lakanoita, sekä lasketteluvermeitä tulevaa lapinlomaa ajatellen.

 

Kaksivuotiaan toiveisiin taas kuului kaikki "yymä hau" figuurit ja lelut. Uusia robofish kaloja, näistä suosikiksi paljastui nemo ja dori. Taikahiekka ja muovailuvaha setit, erilaisilla lisäosilla. Näistä lemppareiksi taisi ammentua kaikki leipomiseen ja rakentamiseen viittava. Itse olin ajatellut ostaa myös pikkuveljelle lasketteluvermeitä levin reissuun, sekä jotain pikkulasten pelejä (mm. muistipelit).

 

Lomailen ensi viikon lasten kanssa kotona ja olin ajatellut hoitaa kaikki lahjaostokset jo valmiiksi tuolloin, jotta vältyn jouluruuhkilta ja -stressiltä. Olen sitä tyyppiä, joka aatonaattona juoksee vielä tekemässä viime hetken hankintoja, mutta tänä vuonna ajattelin tehdä tässä asiassa poikkeuksen. Vaikka olenkin joulu-ihminen ja tähän päälle vielä melko neuroottinen täydellisyyden tavoittelija, en tänä vuonna halua stressata aihetta joulu yhtään. Yritän sopeutua tilanteeseen, että vaikka kaikki ei menisikään ihan suunnitelmien mukaan, niin ei anneta sen pilata tunnelmaa. Antaa joulun tulla itsekseen tämän arjen humun keskellä.

Oletteko te jo tehneet joululahjaostoksia?

 

Liian ankara äiti?

Olenko liian ankara äiti lapsilleni? Sanoinko heille liian ankarasti? Menikö kilarit överiksi? Olisinko voinut olla edes vähän lempeämpi? Uskon, että jokainen vanhempi on ainakin joskus miettinyt näitä samoja kysymyksiä. Meillä näiden kahden touhut menee aika-ajoin sellaiseksi, että korvista katoaa kuulo ja keskittyminen kariutuu ainoastaan siihen "sekoiluun". Varsinkin iltaisin, kun pitäisi käydä nukkumaan, mun huumori on aika vähissä. Itsekkin illalla alkaa olla aika väsynyttä kauraa ja tulee helposti sanottua mitä sylki suuhun tuo. Eilen oli taas sellainen ilta, mulla meni kuppi nurin, hermostuin ja annoin tulla mitä sylki suuhun toi kovaa ja korkealta. Tämän seurauksena lapset alkoivat kylläkin visusti nukkumaan, mutta mä pillitin loppuillan pahaa mieltäni tästä keissistä.

 

Toisaalta, ehkä tämä elämä välillä vaatiikiin niitä pieniä romahduksia. Pitäähän lastenkin ymmärtää, ettei elämä aina ole yhtä ruusuilla tanssimista, ja että silloin kun äiti on tosissaan, niin on oksat pois. Ymmärtävät kuka tässä talossa määrää. Vaikka mä tiedostan, että en todellisuudessa tee mitään väärää ja loppujen lopuksi tälläkin on vaan hyvä tarkoitus, poden silti huonoa omaa tuntoa ja mietin; miksi en anna heidän olla vaan lapsia? Jos tekee mieli vähän hyppiä sängyllä ja heitellä toisiaan tyynyillä ja pehmoleluilla niin antaisinko välillä vaan tehdä niin? Me eletään täällä vaan kerran, joten pitäisikö vaan antaa ottaa ilo irti joka hetkestä? Sillä motolla mä itsekkin elän. 

Mutta ei, välillä vaan napsahtaa ja menee kuppi nurin. Takaraivossa jyskyttää vaan ajatukset, miten kello on jo vajaa yhdeksän ja oma herätyskello soi 4.30 ja olisi vielä tuhat ja sata asiaa tekemättä. Yleisesti ottaen se siis menee kuitenkin tällä kaavalla.

 

Mutta koska ne kotityöt ei sieltä koskaan lopu, tiskejä ja pyykkejä on ja tulee, voi ne jättää seuraavallekkin päivälle. Mutta jos lapsi haluaa välillä leikkiä tyynysotaa ennen nukkumaanmenoa, miksen oikeasti heittäytyisi mukaan? Voi kai äiti luoda vanhempana rajoja ilman jokaista nipotusta....

Muistakaa tekin välillä heittäytyä hetkeen...

 

Meijän isi...

 

Osaa pelaa jääkiekkoo.

Osaa ajaa crossii.

Osaa pelata sählyy.

Osaa pelata jalkapalloo.

Isi pelaa meijän kanssa jääkiekkopeliä.

Isi leikkii meijän kanssa junalla.

Isi leikkii meijän kanssa autoilla.

Isi ajaa meijän kans crossii.

Isi käy meijän kans "tessin" matsis.

Meijän isi on maailman paras isi. ❤️

Hyvää isänpäivää kaikille iseille, tää päivä on teidän! ❤️

Yllättikö talvi?

 

Tai yllättikö ylipäätään se, että mä olen täällä ruudun takana taas? Olen pitkään miettinyt tätä blogin kohtaloa ja koska luopumisen tuska on liian suuri, niin täällä se on roikkunut odottamassa kirjoittajaansa ja katsotaan mitä tästä nyt taas kehittyy. Meidän arki on tällä hetkellä ihan mielettömän hektistä. Minä vaihdoin työpaikkaa pääkaupunkiseudulle ja pelkkiin ajomatkoihin menee jo päivässä aikaa hirmuisesti. Arkena siis pyrin antamaan kaiken huomioni kotona pojille. Arki on sujunut kuitenkin hyvin ja ollaan kaikki sopeuduttu tilanteeseen loistavasti. Siinä kai lyhykäisyydessään mun uuden työn fiiliksistä.

 

Haalari: Mini Rodini, Huivi ja Pipo: Gugguu ja kengät: Kavat

Talvi se taas tuli ja "yllätti". Mä olen yleensä aina mattimyöhäsenä kaikessa liikkeellä, mutta tällä kertaa yllätys yllätys kaikki talvivaatehankinnat oli jo tehty, kun ne vihdoin sai ottaa käyttöön.Tosin jossain osiolla pitää kuitenkin mennä tapansa mukaan, joten talvirenkaat vaihdettiin mun autoon viimeisenä iltana ennen ensimmäistä lumimyräkkää. Mun pahoihin tapoihin matti myöhäsenä olon lisäksi kuuluu aikamoinen liioittelu. Motolla "ennemmin liikaa kuin liian vähän" olen tallannut tähän päivään asti. Talvivaatehankinnoissa siis ollaan menty ihan näillä samoilla motoilla. Pojilla on kahdet haalarit, kaksi takkia (toinen hienompaan ja toinen rymykäyttöön) ja yhdet toppahousut. Kenkiä löytyy viisi paria, yhdet koville pakkasille, yhdet hienosteluun, toiset loskakeleille jne. Fleecehaalarin lisäksi löytyy vielä merinovillaiset väliasut. Mikä on siis oikea järkevä määrä? Tuntuu, että tämä Suomen talvi on aina niin ennalta-arvaamaton, että mitään ei pysty ennakoimaan ja kaikkeen on varauduttava. Panostan yleensä hankinnoissani laatuun, mutta oikeastaan mitään en enää osta täyteen hintaan, vaan kaikki hankinnat tehdään jollakin mahdollisella alennuksella ja kunhan vaate pysyy ehjänä, ei tätä myöden myöskään tuotteelle jää suurta käyttöarvohintaa kun jälleenmyyntiarvo pysyy hyvänä. 

Vaikka mun työmatkat on tällä hetkellä pitkiä ja joku voisi luulla, etten toivoisi talven kunnolla saapuvan, niin mä todella odotan. Se valoisuus jonka lumi tuo tullessaan, on jotain aivan uskomatonta tämän syksyn synkkyyden jälkeen. Lapset tykkää, kun pääsevät vihdoin harrastamaan kaikkia talviaktiviteettejä, peuhaamaan lumessa ja tekemään lumiukkoja. Jo pelkästään näiden syiden takia mä rakastan talvea! Mikäs sen ihanampaa kuin käpertyä vilttiin, takkatulen ääressä posket punaisina pakkasesta? Itseasiassa mä teen niin just nyt!