Kirje Tonttujen Matkaan

Me "kirjoitettiin" tänään korvatunturille kirje. Koska pojat ei osaa kumpikaan vielä kirjoittaa toiveitaan paperille, annoin heidän kuitenkin osallistua omalla tavallaan kirjeen tekemisessä joulupukille. Selattiin lelulehtiä ja leikeltiin toivottuja asioita irti. äL sai itse leikata ja liimata, mutta äN:nää sai äiti vähän avustaa enemmänkin tekemisessä. äN toimi sormella osoittajana ja hoisi loput. Toiveita olisi ollut vaikka ja kuinka eikä ne olisi paperillekkaan kaikki mahtunut, joten leikkelyn jälkeen valittiin sitten vielä ne kaikkein mieluisimmat.

Jos äidin mielipidettä kysyttäisiin näistä lahjatoiveista, heittäytyisin kyllä täysin eri linjalle. Mun mielestä me ei tarvita enää yhtään lelua. :D Tosin mä luulen, että kaikki vanhemmat on aina tätä mieltä, ehkä pitää alkaa kierrättää niitä vanhoja vain useammin. Lapselle tämä kirjeen kirjoittaminen on niin tärkeää, että mä oikeesti teen näitä asioita vaan siksi, että nään ne kirkkaat silmät, sen onnen, ilon ja innostuksen, sen asian tärkeyden, ne höpötykset, kikatukset ja jännityksen. Se kaikki on niin mahtavan näköistä katseltavaa, ne suuret tunteet ja fiilikset jotka on ihan käsinkosketeltavissa. Että ainakaan mulle tämä kirjeen tekeminen, ei todellakaan ole huuhaata. Mulle tämä on yhteisiä ihania hetkiä, onnea ja iloa.

Innoissaan pojat jätti kirjeet tontuille illalla ennen nukkumaanmenoa. äL ei meinannut malttaa käydä nukkumaan, kun kyseli, että "tuleeko äiti se joolupukki hakemaan minun kijjeeni?" Yritin selittää, että tontut hiipivät nyt ennen joulua täällä katsomassa onko lapset kilttejä ja samalla kun raportoivat joulupukille asioista, kiikuttavat myös lahjatoiveet. Saa nähdä kuinka ihmeissään pojat aamulla ovat, kun tontut ovat käyneet kirjeet nappaamassa.

Joko teillä on kirjoitettu kirje korvatunturille?