tiistai 1. syyskuuta 2015

Miten meni lennot?






Mehän lennettiin tuossa muutama viikko takaperin Turkkiin pyörähtämään viikoksi nauttimaan auringosta ja uimisesta. Matkasta ei nyt toistaiseksi vielä sen enempää, mutta miten meni lennot? Meidän lento lähti aamulla kuuden jäljistä Suomen päästä kohti Turkkia. Pojat oli illalla mennyt normaalisti nukkumaan ja kun puoli kahden aikoihin lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä, siirrettiin heidät vaivihkaa autoon. Nukahtivat kyllä hienosti uudestaan autoon ja heräsivät vasta perillä Helsingissä. Jätettiin auto lentoparkkiin vähän kauemmas lentokentältä ja hypättin bussiin kohti kenttää. Pojat kerkesivät näiden pikku siirtojen aikana heräämään ihan kunnolla. Ajattelin noiden nukahtavan kentällä vielä syliin, mutta koska kaikki oli ihan liian jännää ja uutta niin siinähän nuo töllöttelivät hereillä sinne kuuteen asti. Kun päästiin sisälle koneeseen äN nukahti välittömästi ja nukkuikin koko nousun, eikä korvat vaivanneet yhtään, vaikkei mitään juonut/syönytkään siinä. äL mussutti purkkaa ja ihmetteli ikkunasta ulos katsoen, eikä valittanut korviaan myöskään.

äN nukkui koko matkan pätkissä. Heräili välillä ja nukahti taas uudestaan. Ne hereilläolohetket oli kyllä yhtä säätämistä, sillä tuo pikkuinen ei yhtään ymmärtänyt miksi hänen piti olla koko ajan paikoillaan. Olisi tohtinut lähteä tutkimaan paikkoja. Pääsääntöisesti lennot meni kyllä loistavasti, sillä enemmän tuo minimies nukkui kuin oli hereillä. Mites sitten meidän 2vee pikkuherra? Ei suostunut enää nukkumaan koneeseen päästessä vaan hillui hereillä koko lennon. Kun vihdoin oltiin perillä Turkissa, oli tuo pieni mies niin väsynyt, ettei passintarkastusjonossa enää meinannut pystyssä pysyä. Poika kainaloon ja jonottamaan. Edessä oli vielä 2 tunnin bussimatka kohteeseen. Vihdoin isompi nukahti bussiin ja minimieskin veti vielä tirsoja bussissa. Hyvä sauma siis Mamankin ottaa pienet tirsat rankan matkustamisen jälkeen. 

Pois lähtiessä Turkista, lentomme lähti siinä kymmenen jäjistä aamusta. Huone piti luovuttaa jo kuudelta ja taas oli edessä kahden tunnin bussimatka kentälle. Kotiin päin lentäminen tuntui ehkäpä tuskallisemmalta kuin sinne päin. Pojat oli ehkä vähän virkeämpiä ja nukkuivat vähemmän, tai sitten sitä oli itse vähien yöunien takia vaan tosi väsynyt. En silti sanoisi, ettenkö lähtisi uudestaan. Lasten kanssa matkustaminen nyt on aina pienenmoista säätämistä, teet sitten asiat niin tai näin.

Mitä mukaan lapsille lennolle;

- Naposteltavaa ja juotavaa
- Värityskirja ja kynät
- Mahdollisesti jotain lastenohjelmaa tabletilta
- Leluja
- Vaihtovaatteet
- Vaipat
- Puhdistuspyyhkeet

 Hyvän ruokahalun omaavalle taaperolle olin varannut reilusti naposteltavaa. Varmin tapa saada hiljaiseksi kiukutteleva lapsi. :D Meillä oli mm. rusinoita, maissinaksuja, smoothieita, laktoosittomia pillimaitoja, välipalakeksejä yms. Ilman i-padia, ei meidän isomman lennosta olisi tullut kyllä mitään. Varsinkaan kun tuo ei malttanut nukkua. Risto Räppääjä toimi siis erittäin hyvänä viihdyttäjänä lennolla. Mietin tässä viime kerran matkustamista kun lennot lähti ihan toisin päin, vasta illalla myöhään, että kumpi sitten oikeastaan oli parempi. Melkein mä sanoisin, että se iltaa vasten matkustaminen oli miellyttävämpää, vaikka kotona oltiinkin sitten takaisin vasta kuuden maissa aamulla. Loppupeleissä yhtä rankkaa se matkustaminen taitaa aina olla, on se sitten illalla tai aamulla.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ❤️