torstai 13. elokuuta 2015

kun nimi alkoi ahdistaa...


Olen monta kuukautta jo kärsinyt hirveästä ahdistuksesta blogin nimen suhteen. En ole vaan koskaan päässyt sinuiksi koko nimen kanssa, tai ylipäätään kokenut sitä yhtään mun näköiseksi tai kuuloiseksi. Niin kuin postauksien määrästä olette huomanneet, ei ole täällä paljon tullut aikaa vietettyä. Monesti asia on harmittanut, sillä tykkään tästä niin kovasti. Ahdistus on vaan kuitenkin vienyt aina voiton. Olen paininut tän ongelman kanssa nyt niin pitkään, että sille oli vedettävä stoppi. Blogin nimi siis tulee tästä päivästä lähtien olemaan Poikien lailla. Viikon päästä vaihtuu myös blogin osoitteeksi poikienlailla.blogspot.fi, mutta siihen asti pääsette tänne kurkkimaan meitä vielä vanhalla osoitteella blogit.kaksplus.fi/blogi/aidinsuusta tai aidinsuusta.blogspot.fi.

Nyt kun tämä blogin nimiahdistus on selätetty, niin ehkä tämä kirjoittamisen hulluuskin palaa takaisin. Töihin paluusta lähtien, olen kokenut jonkin sortin kirjoitusmasista ja en ole vaan kertakaikkiaan saanut mitään aikaiseksi tänne. Monesti olen tullut tänne ruudun taa, alkanut kirjoittaa ja soperrusten jälkeen tallentanut postauksen luonnoksiin, enkä koskaan julkaissut koko tekstiä, koska mielestäni olen kuulostanut typerältä. Ehkä tämä blogin nimiahdistus on vaan vellonut niin paljon siellä taustalla, että on saanut mun pääni ihan sekaisin. Joka tapauksessa, nyt kun lomat on lusittu ja nimi vaihdettu, mä tulen ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tulen viettämään aikaani enemmän täällä. Mä oon nyt jo ihan fiilareissa täällä tästä uudesta suunnasta, Jes!

Ihanaa loppuviikkoa, pus!




8 kommenttia:

  1. Mä painin saman ongelman kanssa! Kiva, kun kirjoitit tästä! :) Saanko udella miten tuo osoitteenmuutos onnistuu, täytyykö kaikki tekstit siirtää uuden osoitteen alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mä oletin, että kun vaihdan osoitteen blogin tietoihin niin kaikki seuraa perässä. :D nyt kun sä epäröit, niin aloin mäkin epäröidä... :D

      Poista
  2. Ihania kuvia :) ja hyvä jos tuntuu, että blogin nimikin alkaa löytyä. Voi vitsit noi turkoosit vaatteet näyttää kivoilta ja teillä näyttääkin niitä olevan paljon.. Pitäiskin hommata tuota kangasta metritolkulla ja tehdä kaikille lapsille siitä vaatetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) tuo minttu väri on kyllä niin ihana. ❤️ kumpa osaisin itsekkin ommella... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ❤️