Paskamutsiko?

Lomat on lusittu ja koittaa taas arki. Olo pitäisi olla rentoutunut ja yleisestikin ottaen täynnä tarmoa taas painaa töissä tukka putkella. Näin vaan ei ole. Mua ahdistaa, mua masentaa ja niskat ja selkäkin koittaa sanoa sopimustaan irti. Viis päivää putkeen mulla särki pää noiden niska- ja selkäkipujen takia. Buranalla mä selätin päänsäryn, mutta jumit jäi. Ja jumien lisäksi se ahdistus ja masis. Ahdistus ja masis siitä, että joudun laittamaan taas lapset hoitoon. Mä totuin jo tähän kotona oloon noiden pienten ilopillerien kanssa, enkä millään haluis taas olla heistä erossa edes sitä työpäivää. äL on puhunut, ettei halua hoitoon vaan haluaa olla kotona. Itkenyt joka kerta kun olen kertonut, että tiistaina äiti menee töihin ja te pojat menette hoitoon. Huomenna itkee varmasti äiti kun kaarran auton pois hoitopaikan pihasta. Voi kunpa mä voisin olla kotona, edes osittain, edes hetken enemmän kuin näillä tämänhetkisillä työpäivillä...

Loma oli ihana ja onnistunut, meillä oli hauskoja ja onnellisia hetkiä yhdessä. Tehtiin paljon ja koettiin paljon, mutta vaikka kuinka koitan miettiä niitä ihania hetkiä ja meidän täydellistä lomaa, se ei vie pois tätä tämän hetken fiilistä. Koen olevani paska mutsi, koska en pysty antamaan lapsilleni aikaa enempää. Aikaa olla kotona kaikki päivät. YHDESSÄ. Olen jo miettinytkin, että koska tämä hoito/työ ahdistus mulle totaalisesti iskee ja nyt ollaan siinä pisteessä. Muutamia kertoja on tullut hetkellisiä masiksia kun olen selaillut kuvia kännykästä äippäloman ajoilta. Ne on kuitenkin mennyt ohi, mutta nyt vollotan tätä yhtenään. Jos tämä mun kolmen viikon lomailu otti takapakkia taas hoitoon lähtöön, niin otti kyllä tällä Mamallakin töihin lähtöön. Pitää koittaa ajatella positiivisesti, kuinka hyvää tämä tekee meille kaikille. Ei vaan auta, Ei...