maanantai 20. huhtikuuta 2015

Markkinoita ja temmellystä







Lupasin lauantai-iltana äL:lle, että jos on nätisti mennään sunnuntaina Mehukatti-Areenalle temmeltämään, sillä oli puhunut "kissa-maaimmasta" jo niin moneen otteeseen. Käydään aika usein siellä kuluttamassa ylimääräisiä energioita, sillä mun mielestä 8€ on pieni hinta siitä, että äidin järki jaksaa taas juosta. äL on oikeasti aikamoinen tehopakkaus ja virtaa riittää välillä vähän liikaakin, voitte siis vaan uskoa, että täällä kotona ollessa välillä seinät alkaa kaatuilemaan päälle. Siksi vietänkin mielellään poikien kanssa paljon aikaa ulkoillen ja erilaisilla leikkipaikoilla. 

Iskä oli poikien kanssa aamusta ulkona ja tää Mama pääsi sillä aikaa jumppaamaan salille. Päikkäreiden jälkeen startattiin auto kohti turkua, maalaismarkkinoille. Maisteltiin pitkästä aikaa vähän muikkuja ja yllätys yllätys, meidän ennakkoluuloinen nirppanokka äL halusi myös maistaa ja tykkäsi ihan hirveästi. Äiti oli ihan äimänä. Taidettiin pojun kanssa siinä sitten pistellä koko satsi melkeen kahteen pekkaan. Kierreltiin markkinoita tovi ja suunnattiin kohti Leaf areenaa. Olen tottunut käymään yleensä viikolla ja tietysti näin viikonloppuna siellähän oli porukkaa aikalailla. Olen nyt viimekerrat antanut äL:n mennä aikalailla omia menojaan siellä, tietenkin seuraten vähän perään, mutta nyt kun porukkaa oli paljon, niin en jotenkin uskaltanut. Pelkäsin kadottavani hänet silmistäni ja joutuvani paniikin valtaan tai, että hän loukkaa jossain ja joutuu itse paniikkiin eikä tulekkaan pois. Siellä me siis kiipeiltiin vuorotellen taas poitsun perässä. äN istui melkein koko ajan tyytyväisenä pallomeressä, sillä hän kirjaimellisesti rakastaa palloja. Ilmapallot on kyllä ehkä suurin ihanteen kohde. Mahtaakohan poitsusta tulla isona jonkin pallolajin pelaaja? Jos vanhempiinsa yhtään tulee, niin todennäköisimmin jalkapalloilija. Meillä oli kaikenkaikkiaan ihana viikonloppu. <3

Miten teidän viikonloppu sujui?

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ❤️