Matkakuumetta!

äL:n ollessa puolivuotias, me lennettiin viikoksi turkin lämpöön äkkilähdöllä. Matka maksoi meidän silloiselta kolmihenkiseltä perheeltä aamupaloineen  reilu 500e, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteäkkö vaiko ei. Matka toteutui vain kaikkein kuumimpaan aikaan elokuussa, joka ei niin pienen lapsen kanssa ollut ehkä kaikkein mieluisinta. Meillä kokemusta matkailusta lapsiperheenä, on siis vain tältä viime vuoden Turkin Marmariksen lomalta. Paikka oli ihana, lapsiystävällinen, siisti ja edukas ja sinne lensikin vain nelisen tuntia. Muutamana miinuksena sanoisin sen kuumuuden, joka oli jonain päivinä kyllä ehkä vähän liikaa (itse kyllä valittiin se kuumin ajankohta), sekä Turkkilaisten yli-innokkuus vauvaa kohtaan. Välillä mä oikeasti välttelin hotellin henkilökuntaa äL:n kanssa, sillä en jaksanut aina pysähtyä katsomaan sitä paapomista, joka meni välillä mun mielestä vähän yli ja johon joutui tavalla tai toisella puuttumaan. Eipä se mua kuitenkaan niin paljon häirinnyt, ettäkö en sen takia sinne uudestaan lähtisi. Hyvät muistot ja hauska loma meillä kyllä pääsääntöisesti oli.
 
Viime kesänä ei matkustettu mihinkään kotimaata pidemmälle, sillä alkukesän odotin äN:ää ja heinäkuussa hän sitten putkahtikin maailmaan. Nautittiin kesästä täällä kotosuomessa ajatuksena, että jos ensi kesänä reissattaisiin johonkin pidemmälle. Rakennusprojekti tuli myös valmiiksi viime kesänä toukokuussa ja pihalle, emme vielä viime vuonna tehneet mitään. Nyt mulla on ihan järkyttävä matkakuume ja tämän keskellä myös piha huutaa multaa, nurmikonsiemeniä ynnä muuta sellaista ja tässä olen punninnut pihan olevan se ensimmäinen sijoituksen kohde. Töihin palattuani, mä aloin kuitenkin kääntämään kelkkaani siihen suuntaan, että molemmat on nyt vaan saatava toteutettua. Lomaa olisi vielä syyskuussa viikko, joten toivonkin, että saadaan sille viikolle äkkilähtö lämpimään huokealla hinnalla. Tuohon aikaan ei kuitenkaan lomailijoita ole enää niin hirveästi, että uskoisin äkkilähtöjen natsaavan. Nyt innostuin jo niin paljon, että selailen täällä jo matkatoimistojen sivuja. Jaiks! Mulle riittää, että olis lämmintä ja pääsis hetkeksi pois näistä maisemista. Jaksettais taas sitten talven yli odottaa ensi kesää. Mä puhun jo talvesta, kun ei oo kesäkään vielä täällä.

 Olisko teillä kuitenkin antaa jotain vinkkejä matkakohteista lasten kanssa? Jotenkin vaan kutkuttais jokin uusi kohde. Kriteereinä edullinen hintataso, merenranta-loma, lyhyt lentomatka, lämmin kohde, muttei liian kuuma ja mielellään jotakin aktiviteettia lasten kanssa ja ehkä vähän shoppailumahdollisuuksiakin..

Ei muuta kuin vinkit kehiin, mä täällä kirjaan kaikki vaihtoehdot ylös punnitsen mihin suunnataan.. ;)

Mama Kokkaa: Oransseja Lettuja

Tökkiikö välillä se perus arki-sapuska? Aina samaa ruokaa ja korvistakin alkaa tulla jo sapuskat ulos kun joka viikko tai ainakin toinen vaihtuu taas sama lista rullaamaan samaan malliin? Täällä ainakin nää fiilikset on vähän väliä pinnassa. Aattelin jakaa teillekkin tän vähän terveellisemmän herkun, joka sopii kuitenkin ihan vaikkapa lounaaksi, miten se meillä tällä kertaa toteutettiin. Mun yks kaveri teki meille kerran näitä, kun oltiin kylässä ja ai että mä niin tykästyin. Ihan sairaan hyviä! Nyt ne on testattu myös itse, eikä yhtään hullumpia ollut itse tehtynäkään. Nam! Kiitos reseptistä Marre! <3

Porkkanaletut

5 dl maitoa

2 munaa

2,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl öljyä

1 tl suolaa

2 tl sokeria

2-4 porkkanaa riippuen koosta

Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa aineet yhteen ja laita taikina jääkaappiin turpoamaan puoleksi tunniksi.

Me syötiin letut raejuuston kanssa ja yhdistelmä oli aikas bueno! Näihin tulee sen verran vähän suolaa ja sokeria, että uskalsin antaa myös meidän 10kk minimiehen maistella näitä. Tykkäs ihan hirveästi. Vinkkinä siis, että tää on myös ihan loistavaa sormiruokaa tuollaiselle pienelle. Testatkaa ihmeessä, lupaan ettette pety.

Uusi arki rullaa

 

 

Me ollaan elelty uutta arkea täällä nyt muutamisen viikko. Kiirettä on piisannut, enkä millään ole ehtinyt edes tänne asti vaikka kuinka olisin halunnut. Mä olen kaiken vapaa-ajan tahtonut viettää vaan noiden pikku söpöliinieni kanssa. Melko kivuttomasti tää nyt siis on sujunut. Kyyneliä on vuodatettu suuntaan ja toiseen, mutta on näihin viikkoihin mahtunut kuitenkin enemmän niitä ilon hetkiä. Mun työpäivät on sujunut tosi nopeesti ja pojatkin on nukkuneet hyviä ja pitkiä päikkäreitä hoidossa, joten meidän kaikkien päivät erikseen toisistamme on tuntunut melko lyhkäsiltä. äL on jäänyt hoitoon tosi reippaana, mutta pikku-äN on nyt viime päivät ollut vähän itkuinen, kuitenkin vaan kuulemma hetken aikaa lähdön jälkeen, onneksi. Töissä on ollut sen verran kiireistä, etten ole kerinnyt edes miettiä ikävää. Tosin ajellessa poikia hakemaan, se on viimeistään aina iskenyt. Mikään ei kyllä oikeesti tunnu niin hyvältä kuin nähdä miten lapsi silmät kirkkaina näkee äidin tulleen hakemaan ja säntää luokse niin nopeasti kuin jalat kantaa. <3

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina äL:lle nousi korkea kuume. Äitienpäivä me vietettiin siis kotona sairastelujen vuoksi ja alkuperäiset suunnitelmat maaseutumatkailusta isovanhemmille peruuntui pienen karhunpennun sairastaessa. Meidän lapset on oikeesti tosi harvoin kipeenä ja mua nauratti, että ei tää oo tottakaan, just kun mä palaan työelämään, tulee heti jompi kumpi meidän lapsista kipeeks. Hauska sattuma, etten sanoisi. Kolme päivää poika oli kuumeessa ilman yskää tai nuhaa ja me ehdittiin jo pohtimaan isimiehen kanssa, että mitä tää nyt oikeen oli? Kunnes yhtenä iltana vaippaa vaihtaessa, mä huomasin, että äL:n selkä oli aivan täynnä pientä näppyä. Näpyt levis pikkuhiljaa kaulaan, rintaan ja mahaan ja googlettelujen jälkeen mä tein itse diagnoosiksi vauvarokon. Nyt täällä sitten ihmetellään koska se pläjähtää tuolle kuopukselle. No onneks mä en äL:n sairastelujen takia joutunut olemaan yhtään pois töistä. Olis se jotenki ollut noloa heti ekoina päivinä jäädä sairaslomalle, vaikka eihän näille oikeasti vaan mitään mahda, eikä mun pitäs oikeesti ees tälläsiä miettiä.

Sen mä kyllä sanon, että ilman näitä viikonloppuvapaita, en tiedä pystyisinkö jatkamaan tätä arkea. Yks päivä mä vaan aloin pohdiskelemaan, että oon kyllä aika onnekas kun mulla on arkipäivisin aamuihin sijoittuvat työvuorot viikonloppuvapailla, sillä vuorotyötä tehneenä, se arki oli kyllä melko sekavaa, enkä tiedä olisko musta siihen enää lapsiperheenä. Ehkä lasten ollessa vanhempia, mutta nyt kun ovat vielä niin pieniä, niin nää hetket on mulle ihan tosi tärkeitä. Ollaankin nyt viikonloput vietetty yhdessä perheen kesken touhuten kaikkea mukavaa ja ihan vaan nauttien toisistamme. Vaikka äN on aikalailla ikävöinyt äitiä hoidossa varsinkin aamuisin, päätti hän yllättää lopettamalla tissittelyn. Tissitakiainen päästi irti ja tälläisessä tilanteessa? Mä olin niin hämilläni, että muutamat kyyneleet on senkin vuoksi tullut tirautettua. Tajusin, että mä en itse olisi halunnut vielä kokonaan lopettaa, mutta koska koko homma meni täysin plörinäksi äN:n alkaessa leikkimään naskaleillaan, mä päätin, että viikon yrityksien jälkeen, ei tästä vaan tule enää mitään. Joka kerta virnuillen oli naskalit kiinni mun rinnassa, homma meni siis leikiksi, joka ei sattuneesta syystä ollut ihan mun mieleen. Hassuun tilanteeseen päätti vaan minimies yhtäkkiä lopettaa. Syypäänä lopetukseen todennäköisesti hoidossa tissinvirkaa toimittanut tuttipullo ja olen yrittänyt lohduttautua sillä, että ehkä tää nyt sitten on vaan helpointa tässä tilanteessa.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

 

DIY äitienpäivälahja

 

Muita matti myöhäisiä liikenteessä? Vielä ehtii... Olin ajatellut, että tehdään lasten kanssa itse jotain kivaa äitienpäiväksi isoäideille, sillä minusta itsetehty on paljon arvokkaampi kuin jokin kaupasta ostettu krääsä. Ajatushan aina tärkein on, mutta eniveis, mielessä oli juolahtanut tekeminen, mutta toteutus oli tässä töidenaloituskiireissä vähän jäänyt. Mietin mitä tehtäisiin? Kunnes muistin omasta lapsuudestani taikataikinan, josta muutaamaan otteeseen tehtiin myös milloin mitäkin. Taidettiin kerran tehdä jopa nukkekotiin nukeille jotain pikkuruokia ja pullia yms. Päädyttiin sitten tekemään tästä taikataikinasta poikien kädenjälkiä ja lisäksi äL muotoili äidin avustuksella muutaman omakuvan parille tärkeälle tyypille. Näistä tuli ihan kivoja ja varmaan vielä vähän maalaillaan näitä, jos äL vielä tänään jaksaa hääräillä näiden parissa.

 

Taikataikinaan tarvitset:

 

3 dl jauhoja

1,5 dl suolaa

1,5 dl vettä 

1 rkl öljyä

 

Muotoilemasi koristeet saat nopeiten kuivatettua pitämällä niitä tunnin verran uunissa 125c.

 Jos siis lahja on vielä värkkäilemättä, niin ei muuta kuin äkkiä väsäilemään. Tarvikkeet ovat niin peruskamaa, että löytyvät varmasti aina kaapista.

 

TiituKatriina heitti blogissaan haasteen kaikille äideille viettämään sometonta äitienpäivää ja koska itselläkin tämä Some kuuluu välillä ehkä vähän liiankin isona osana elämään, aion tarttua haasteeseen. Vietetään äitienpäivä niiden tärkeimpien kanssa ilman ylimääräisiä luurin näpellyksiä.

 

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille jo etukäteen!

 

 

Uusi arki koittaa

Niin ne päivät hupeni ja huomenna tämä äiti pakkaa laukkuunsa vain omat tavaransa ja vaipat ynnä muut hoitovehkeet löytävät paikkansa omista hoitorepuista. Koittaa siis ensimmäinen työpäivä pitkään aikaan. Tunteet ovat edelleen ristiriitaiset. Olo on haikea ja jännittynyt. Samalla olen myös innostunut ja täynnä motivaatiota. Lasten kiukutellessa mietin, että ah, kohta mä pääsen töihin, viettämään mm. rauhallisia lounashetkiä ja ihan vaan hääräämään rauhassa ilman ylimääräistä hälinää. Niinä hyvinä hetkinä mä taas ahdistun. Olen yrittänyt miettiä hyviä puolia enemmän kuin niitä huonoja. Lapset saavat seuraa kehittyäkseen paremmin ja minä taas virtaa jaksaa lasten kanssa paremmin. Kyllä mä myöskin väitän pääseväni töissä sata kertaa helpommalla, mutta en kuitenkaan sanoisi sen takia töihin palaavani. Ehkä nyt meidän perheellä on enemmän mistä unelmoida, kun molemmat ovat työelämässä. Mutta sen kyllä sanon, ettei minusta moneksi vuodeksi kotiäidiksikään olisi ollut. Jos totta puhutaan, niin ehkä kesän olisin vielä kotona voinut olla, mutta pilkottaa se kesäloma onneksi siellä muutaman kuukauden päässä. Ehkä sen voimilla jaksan tämän työnaloittamisen ja olla päivät ilman lapsia. Muutaman kuukauden päästä taas lomaillaan ja ollaan kaikki päivät taas YHDESSÄ. <3

Mikä niin ahdistaa?

Ei enää kiireettömiä aamuja lasten kanssa,
Hassuttelua ja leikkejä kesken päivän,
Pusuja ja haleja alituimaan,
Jotkut uudet kehitysvaiheet saattaa nähdä joku muu ennen mua,
Yleensäkin se, etten ole koko ajan läsnä lasteni arjessa. Se ahdistaa varmaan eniten.

Alku on kait se hankalin. Sekä mulle, että lapsille. Itku on aivan varmasti herkässä molemmilla. Mutta tämän alun ikävän ja haikeuden yli kun me selvitään, niin se mitä tämä meille antaa, on varmasti paljon parempaa. Mutta miksi äitiysloma on niin lyhyt? Kai tämä sitten on juuri se aika minkä on katsottu olevan lapselle hyväksi olla äidin kanssa ja nyt on vaan aika vähän höllätä napanuoraa. Suurin haikeus on siis nuorimmaisen vuoksi, onhan hän vielä äidin pieni vauva. Sillä tiedän, että äL sopeutuu tilanteeseen parhaiten, koska kaipaa jo ikänsä vuoksi jotain muutakin kun päivittäistä äidin seuraa. Tämä uusi arki tuo myös uusia haasteita Isille. Mun vuorot alkaa melko aikaisin, joten Isin pitäisi hoitaa lapset hoitoon joka päivä. Saattaa mennä siis tovi, että alkaa homma pyörimään rutiinilla. Ehkä tämä kuitenkin tästä, päivä kerrallaan ja kohta me ei edes enää muisteta millaista meidän vanha arki oli. Yhteispelillä me saadaan tämä homma rulaamaan aivan varmasti ja uskon tämän kuitenkin tekevän ihan hyvää jokaiselle perheemme jäsenelle.

Mikä sitten on se oikea ikä laittaa lapsi hoitoon? Tää aloitus tuntuu varmasti aina yhtä pahalta äidistä. On se lapsi sitten 12- tai 1-vuotias.

 

Haaste : Minkälainen äiti olen?

Sain Äiti ja Melykylän lapset -blogin Terhiltä Millainen äiti olen -haasteen. Olen todella huono näiden haasteiden toteutuksessa ja tämäkin tulee taas tapansa mukaan vähän jälkijunassa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan...
Haasteessa tulee vastata rehellisesti kysymyksiin ja haastaa mukaan muita äitibloggaajia!

Minkälainen äiti olet?

Olen äärimmäisen tiukka ja aika huonosti periksiantava, mutta samalla myös lepsu. Riippuu siis aika pitkälti mistä on kyse. Ruokapöydässä ei pelleillä, mutta kauppareissulla en pysty olemaan ostamatta saippuakuplia jos toinen niitä haluaa. Tykkään tehdä lasten kanssa paljon kaikkea yhdessä ja olen todella huono antamaan heitä mihinkään hoitoon. Rakastan myös järkkäillä heille kaikkea erikoista. mm. Juhlissa ja juhlapyhinä on aina oltava jotain erikoista, pidän siis lasteni hemmottelusta yli kaiken.  Pyrin myös kohtelemaan heitä tasapuolisesti, enkä osaa olla ostamatta mitään vain toiselle vaikkei toinen tarvitsisikaan. Haluan antaa lapsilleni vain parasta. Rakastan lapsiani yli kaiken, joten haleilta ja pusuilta sekä rakastan sua -sanoilta he eivät tule välttymään yhtenäkään päivänä.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?

Ei oikeastaan. Olen aika johdonmukainen, joten sanoisin olevani aika pitkälti juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Joitain pikkujuttuja ehkä lukuunottamatta, mutten laskisi niitä nyt tähän ollenkaan.

Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?

Vaikka olenkin tiukka, niin kaikesta ylimääräisestä en jaksa ottaa mitään turhaa stressiä. En siis mene aina kaikkeen väliin lasten häärätessä omiaan. Jos menisin, saisin jatkuvasti olla juoksemassa heidän perässään. Tällä siis en nyt tarkoita, että jos lapsi hakkaa toista lapiolla päähän, katson vain vierestä, ei. Mutta siis kotona annan heidän leikkiä kattiloilla jos haluavat jne. Tämän piirteen itsessäni luulen ihmetyttävän joitain. Jotkut ovat myös ihailleet kekseliäisyyttäni lasteni kanssa toimiessa, kun hässäkkä iskee, keksin keinon sivuuttaa tilanteen. En ole koskaan osannut ihailla tätä kykyä itsessäni, mutta tarkemmin ajateltuna tämä on aika hyvä taito.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?

Joskus voisin kyllä laskea kymmeneen ennen kuin annan palautetta jostakin asiasta ja miettiä, että oliko se nyt niin vakavaa, ihan oikeasti.

Mitä teet mielestäsi oikein?

Koska olen edelleenkin todella johdonmukainen saan joissakin perusrutiineissa olla ylpeä tästä. Lapset ovat mm. alusta asti nukkuneet omissa sängyissään ja nukuvat siis edelleenkin ja myös omissa huoneissaan. Vaikka välillä on ollut rankkoja hetkiä joidenkin tapojen opettelussa, on johdonmukaisuuteni aina palkittu. Näissä perusjutuissa en siis lepsu. Ja vaikka kuinka pahalta on tuntunut huudattaa lasta sängyssään, on todella palkitsevaa kun lapsi myöhemmin nukahtaa itse uneen, eikä häntä tarvitse montaa tuntia uneen nukuttaa. Tässä siis nyt yksi esimerkki.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.

 En tosiaankaan. Niin kuin aiemmin jo kerroin, tässä asiassa olen joidenkin mielestä ehkä liaankin luottavainen lapsiin. Mutten halua opettaa lapsiani ylivarovaisiksi hysteerikoiksi omalla toiminnallani, vaan, että oppivat tekemällä mihin pystyvät.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?

Jos kauniisti jotain asiaa pyydetään, annan yleensä periksi. Yleensä jos kieltäydyn, niin ainakin vanhempi ei ala ruinaamaan vaan tyytyy kohtaloonsa. Jos näin kävisi, yrittäisin keskustella aiheesta ja jos se ei auttaisi, antaisin lapsen käydä läpi oman tunnepurkauksensa yksinään välittämättä siitä. Minua ei myöskään kiinnosta mitä muut ympärilläni ajattelee vaikka tietysti yritän kunnioittaa muiden kauppareissuja, mutta eiköhän tähän maailmaan ääntä mahdu?!

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin?
(Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)

äL ei ole kauaa vielä edes saanut herkkuja syödäkseen. Jossakin vaiheessa touhu lähti kuitenkin hiukan lapasesta ja meille syntyi herkkupäivä, joka on siis yleensä lauantaisin. Roskaruokaa syödään ehkä kerran kuussa ja jäätelöä nyt saattaa kesällä mennä vähän enemmän. Limuja ei meillä lapset ole vielä juoneet, enkä näe 2 vuotiaalle tarvetta limsanjuonnille.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
 Pääsääntöisesti kyllä. Ruokarytmit saattavat välillä vaihdella vähän suuntaan tai toiseen riippuen vähän menoista. Mutta nukkumaan meillä mennään joka ilta klo. 20.00. Tarkat rytmit vaan on mielestäni kaiken a ja o. En kuitenkaan halua alkaa stressaamaan niiden takia voinko mennä johonkin tai tehdä jotain toisin välillä. Ei lapsi yhteen muutokseen kerran kahdessa kuukaudessa kuole.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
 Toivon, että he ymmärtävät miksi olen kasvattanut heidät niin kuin kasvatin ja ovat kiitollisia siitä.


Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Sanoisinko, että isältäni juurikin sen johdonmukaisuuden.

Ulkoiletteko päivittäin?
 Pyrimme ulkoilemaan päivittäin, ellei taivaalta tule vanhoja akkoja. Toisinaan myös kysyn esikoiselta mitä haluaisi, että tehdään eikä vastaus aina ole tuo ulkoilu.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
äN nyt on niin pieni, ettei oikeastaan yhtään, mutta äL:llä on yleensä muutama hetki päivässä kun saa katsoa toisena dvd:ltä TiTi-nallea ja toisena käyttää tablettia yleensä pelaten pikku kakkosen nuottiniittyä tai katsoen youtubesta ohjelmia. Maksimissaan kuitenkin kaksi tuntia.


Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Korotan kyllä helposti ääntäni tarpeen vaatiessa, mutta tunnemyrskyn jälkeen myös selitän miksi äiti hermostui. Tykkään myös näyttää lapsilleni kuinka paljon heistä välitän joten pusuja ja haleja satelee välillä montakin kertaa päivässä. äL ei aina näistä niin välitä, mutta äN rakastaa kun häntä pusutellaan ja rutistellaan. Iltaisin kuitenkin annetaan aina halit ja pusut ja sanotaan "rakastan sua!" toisillemme.
 


Haaste lähtee seuraaville äideille:

Ulmai , Anette , Selina , Mira-Marie ja Rouva Y.

Smurffeja ja munkkeja

Mitä me tehtiin?

Hassuteltiin,

Herkuteltiin,

Ystäviä nähtiin,

Tivolissa huimapäinä hulluteltiin,

Pikku-Smurffeiksi pukeuduttiin,

Leikiteltiin,

Nautiskeltiin,

Toisiamme ilahdutettiin.

Mitä te teitte?

Lasten myötä meidän vaput on muuttuneet aika lailla rauhallisemmiksi, enkä kyllä harmittele sitä yhtään. Kun mä itse olin pieni, niin käytiin aina tivolissa ja ostettiin kaikkea kivaa vappukrääsää ja räpellettiin vappuhuiskien kanssa menemään mun pikkusiskon kanssa. Se oli hauskaa ja mulla on niistä paljon hyviä muistoja. Haluan siis myös itse nähdä omien lapsieni ilon ja nautinnon vapun temmellyksissä ja luoda heille vähintäänkin yhtä hyviä muistoja. Tivoli mun mielestä myös kuuluu vappuun ja vapputivolista aion tehdä jokavuotisen tavan, vaikka meinasinkin kirjaimellisesti lentää perseelleni kun mun edessä kolmilapsinen perhe osti rannekkeita itselleen ja lipunmyyjä iloisesti ilmoitti; 90€ kiitos! Ihan jäätävää rahastustahan tuo koko homma on, mutta toisaalta, eipä niitä kamojakaan ilmaiseksi sinne roudailla ja kasailla. Vaikka vappu onkin oikeasti työväenjuhla, niin mun mielestä vappu on myös koko perheen ja lastenjuhla. Meillä ainakin vappuna keskitytään yhdessä olemiseen ja ennen kaikkea lapsiin.

mitä te olette mieltä, onko vappu lasten- vai aikuistenjuhla?