tiistai 19. toukokuuta 2015

Mama Kokkaa: Oransseja Lettuja





Tökkiikö välillä se perus arki-sapuska? Aina samaa ruokaa ja korvistakin alkaa tulla jo sapuskat ulos kun joka viikko tai ainakin toinen vaihtuu taas sama lista rullaamaan samaan malliin? Täällä ainakin nää fiilikset on vähän väliä pinnassa. Aattelin jakaa teillekkin tän vähän terveellisemmän herkun, joka sopii kuitenkin ihan vaikkapa lounaaksi, miten se meillä tällä kertaa toteutettiin. Mun yks kaveri teki meille kerran näitä, kun oltiin kylässä ja ai että mä niin tykästyin. Ihan sairaan hyviä! Nyt ne on testattu myös itse, eikä yhtään hullumpia ollut itse tehtynäkään. Nam! Kiitos reseptistä Marre! <3

Porkkanaletut

5 dl maitoa
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2-4 porkkanaa riippuen koosta

Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa aineet yhteen ja laita taikina jääkaappiin turpoamaan puoleksi tunniksi.

Me syötiin letut raejuuston kanssa ja yhdistelmä oli aikas bueno! Näihin tulee sen verran vähän suolaa ja sokeria, että uskalsin antaa myös meidän 10kk minimiehen maistella näitä. Tykkäs ihan hirveästi. Vinkkinä siis, että tää on myös ihan loistavaa sormiruokaa tuollaiselle pienelle. Testatkaa ihmeessä, lupaan ettette pety.



3 kommenttia:

  1. Ole hyvä! Se on hyvä kun voi jakaa ohjeita! Ite en ole vielä saanu aikaiseksi testata sitä sun focaccia-leipää vai mikä se oli...se oli kans niin hyvää!! :P 😘❤

    VastaaPoista
  2. Nam! :) Kuinka monta lettua tosta annoksesta saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt heitit pahan! Oisko tästä joku reilu kymmenisen reiluhkon kokoista lettua tullut. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ❤️