Uusi arki rullaa

 

 

Me ollaan elelty uutta arkea täällä nyt muutamisen viikko. Kiirettä on piisannut, enkä millään ole ehtinyt edes tänne asti vaikka kuinka olisin halunnut. Mä olen kaiken vapaa-ajan tahtonut viettää vaan noiden pikku söpöliinieni kanssa. Melko kivuttomasti tää nyt siis on sujunut. Kyyneliä on vuodatettu suuntaan ja toiseen, mutta on näihin viikkoihin mahtunut kuitenkin enemmän niitä ilon hetkiä. Mun työpäivät on sujunut tosi nopeesti ja pojatkin on nukkuneet hyviä ja pitkiä päikkäreitä hoidossa, joten meidän kaikkien päivät erikseen toisistamme on tuntunut melko lyhkäsiltä. äL on jäänyt hoitoon tosi reippaana, mutta pikku-äN on nyt viime päivät ollut vähän itkuinen, kuitenkin vaan kuulemma hetken aikaa lähdön jälkeen, onneksi. Töissä on ollut sen verran kiireistä, etten ole kerinnyt edes miettiä ikävää. Tosin ajellessa poikia hakemaan, se on viimeistään aina iskenyt. Mikään ei kyllä oikeesti tunnu niin hyvältä kuin nähdä miten lapsi silmät kirkkaina näkee äidin tulleen hakemaan ja säntää luokse niin nopeasti kuin jalat kantaa. <3

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina äL:lle nousi korkea kuume. Äitienpäivä me vietettiin siis kotona sairastelujen vuoksi ja alkuperäiset suunnitelmat maaseutumatkailusta isovanhemmille peruuntui pienen karhunpennun sairastaessa. Meidän lapset on oikeesti tosi harvoin kipeenä ja mua nauratti, että ei tää oo tottakaan, just kun mä palaan työelämään, tulee heti jompi kumpi meidän lapsista kipeeks. Hauska sattuma, etten sanoisi. Kolme päivää poika oli kuumeessa ilman yskää tai nuhaa ja me ehdittiin jo pohtimaan isimiehen kanssa, että mitä tää nyt oikeen oli? Kunnes yhtenä iltana vaippaa vaihtaessa, mä huomasin, että äL:n selkä oli aivan täynnä pientä näppyä. Näpyt levis pikkuhiljaa kaulaan, rintaan ja mahaan ja googlettelujen jälkeen mä tein itse diagnoosiksi vauvarokon. Nyt täällä sitten ihmetellään koska se pläjähtää tuolle kuopukselle. No onneks mä en äL:n sairastelujen takia joutunut olemaan yhtään pois töistä. Olis se jotenki ollut noloa heti ekoina päivinä jäädä sairaslomalle, vaikka eihän näille oikeasti vaan mitään mahda, eikä mun pitäs oikeesti ees tälläsiä miettiä.

Sen mä kyllä sanon, että ilman näitä viikonloppuvapaita, en tiedä pystyisinkö jatkamaan tätä arkea. Yks päivä mä vaan aloin pohdiskelemaan, että oon kyllä aika onnekas kun mulla on arkipäivisin aamuihin sijoittuvat työvuorot viikonloppuvapailla, sillä vuorotyötä tehneenä, se arki oli kyllä melko sekavaa, enkä tiedä olisko musta siihen enää lapsiperheenä. Ehkä lasten ollessa vanhempia, mutta nyt kun ovat vielä niin pieniä, niin nää hetket on mulle ihan tosi tärkeitä. Ollaankin nyt viikonloput vietetty yhdessä perheen kesken touhuten kaikkea mukavaa ja ihan vaan nauttien toisistamme. Vaikka äN on aikalailla ikävöinyt äitiä hoidossa varsinkin aamuisin, päätti hän yllättää lopettamalla tissittelyn. Tissitakiainen päästi irti ja tälläisessä tilanteessa? Mä olin niin hämilläni, että muutamat kyyneleet on senkin vuoksi tullut tirautettua. Tajusin, että mä en itse olisi halunnut vielä kokonaan lopettaa, mutta koska koko homma meni täysin plörinäksi äN:n alkaessa leikkimään naskaleillaan, mä päätin, että viikon yrityksien jälkeen, ei tästä vaan tule enää mitään. Joka kerta virnuillen oli naskalit kiinni mun rinnassa, homma meni siis leikiksi, joka ei sattuneesta syystä ollut ihan mun mieleen. Hassuun tilanteeseen päätti vaan minimies yhtäkkiä lopettaa. Syypäänä lopetukseen todennäköisesti hoidossa tissinvirkaa toimittanut tuttipullo ja olen yrittänyt lohduttautua sillä, että ehkä tää nyt sitten on vaan helpointa tässä tilanteessa.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!