lauantai 9. toukokuuta 2015

DIY äitienpäivälahja







 
Muita matti myöhäisiä liikenteessä? Vielä ehtii... Olin ajatellut, että tehdään lasten kanssa itse jotain kivaa äitienpäiväksi isoäideille, sillä minusta itsetehty on paljon arvokkaampi kuin jokin kaupasta ostettu krääsä. Ajatushan aina tärkein on, mutta eniveis, mielessä oli juolahtanut tekeminen, mutta toteutus oli tässä töidenaloituskiireissä vähän jäänyt. Mietin mitä tehtäisiin? Kunnes muistin omasta lapsuudestani taikataikinan, josta muutaamaan otteeseen tehtiin myös milloin mitäkin. Taidettiin kerran tehdä jopa nukkekotiin nukeille jotain pikkuruokia ja pullia yms. Päädyttiin sitten tekemään tästä taikataikinasta poikien kädenjälkiä ja lisäksi äL muotoili äidin avustuksella muutaman omakuvan parille tärkeälle tyypille. Näistä tuli ihan kivoja ja varmaan vielä vähän maalaillaan näitä, jos äL vielä tänään jaksaa hääräillä näiden parissa.
 
Taikataikinaan tarvitset:
 
3 dl jauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä 
1 rkl öljyä
 
Muotoilemasi koristeet saat nopeiten kuivatettua pitämällä niitä tunnin verran uunissa 125c.
 Jos siis lahja on vielä värkkäilemättä, niin ei muuta kuin äkkiä väsäilemään. Tarvikkeet ovat niin peruskamaa, että löytyvät varmasti aina kaapista.
 
TiituKatriina heitti blogissaan haasteen kaikille äideille viettämään sometonta äitienpäivää ja koska itselläkin tämä Some kuuluu välillä ehkä vähän liiankin isona osana elämään, aion tarttua haasteeseen. Vietetään äitienpäivä niiden tärkeimpien kanssa ilman ylimääräisiä luurin näpellyksiä.
 
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille jo etukäteen!
 
 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ❤️