Tiistain tilitys; Lastenvaatteiden ihmeellinen maailma

Mä olin jo päättänyt, etten tähän soppaan lusikkaani tunge, mutta sen verran tää aihe laittaa välillä sappinesteet kiehumaan, että pakkohan se oli syödä sanansa. Nimittäin ne lastenvaatteet. Näistä on taas ollut juttua laidasta laitaan. Puhutaan, miten lapsesta kasvatetaan pinnallista kun vanhemmat pukee heitä merkkivaatteisiin. Kuinka typerää on laittaa rahojaan niinkin tyhmään kuin lastenvaatteet? Miksei ostaa esmes hemasta yli puolet halvemmalla samantyylisiä vaatteita? 

Itse olen niin kyllästynyt kuuntelemaan näitä, että pakko avata sanainen arkku ja antaa palaa. Olen lakannut suosimasta niitä lapsityövoimalla teetettyjä rytkyjä. Mielelläni maksan vaatteesta enemmän jo pelkästään siksi, että tiedän, ettei sitä ole näpertänyt esikoiseni ikäinen poika huonoissa oloissa jossain kehitysmaassa. Kaupan tekijäisiksi tiedän tehneeni vielä eettisen ja ekologisen valinnan ja ulkonäkökin miellyttää, sekä äitiä, että lasta. Mun pieneen kaaliin ei vaan mahdu miksi tästä nähdään niin suurta vaivaa? Miksi muita äitejä kiinnostaa niin paljon millaisissa rytkyissä se naapurin Pirkon poika Matti kulkee, että jaksetaan selän takana alkaa jauhamaan miten typerä äiti Pirkko on kun laittaa kaikki rahansa lastenvaatteisiin ja lisäksi jaetaan vielä "vuoden huonoin äiti"-palkinto Pirkolle. Oikeesti? Sitten nämä samaiset äidit, jotka jakelevat näitä "vuoden huonoin äiti"-palkintoja pelkästään lasten merkkivaateostosten myötä, esittelevät lapsensa Littlest Pet Shop tai Cars kokoelmia, joihin äkkiä lyhyellä matikallakin laskettuna on kulunut monen sadan euron luokkaa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä? Lapselle voi ostaa ennemmin 12€ pikkuauton, jonka kyljessä lukee salama mq queen, kuin 3€ bmw pikkuauton saamatta paska-mutsi leimaa otsaansa. Mutta auta armias jos ostat ennemmin 25€ kuin 10€ t-paidan lapselle? Olet huono äiti ja lapsestasi kasvaa pinnallinen koulukiusaaja. Jep jep!

Meidän lapset ei edes tiedä missä vaatteissa he kulkevat, onko se merkkiä vai ei. Enkä sitä koskaan heille ole sen enempää toitottanutkaan. Koskaan en vaatteita ole ostanut vain merkin takia, enkä osta. Saatan hehkuttaa lapsille jotain kuoseja, mutten koskaan merkkejä. Lisäksi niille mistä tolla riittää rahaa noihin -ihmettelijöille tiedoksi, niin minä kuin moni muukin kierrätämme aika lailla näitä vaatteita ees taas. Mullakin on säästötililtä koko ajan sama summa kierrossa näissä vaatteissa. Välillä se hupenee ja välillä ollaan taas plussan puolella. Kätevää eikö?

Joka tapauksessa, mitään muuta selitystä tälle ihmettelylle ja hypetykselle en ole keksinyt kuin KATEUS. Miten muka lastenvaatteet ja kasvatus voisi edes kulkea käsi kädessä? Äitien ja pelkästään naisten maailma on NIIN julma. Kaikesta nähdään vaivaa ja jaksetaan ihmetellä. Pakko sanoa, että paljon meillä olisi opeteltavaa miehiltä. Niin kuin eräs ystäväni kerran totesi; ei ne miehetkään ihmettele pukukopissa, että miksi Erkillä on 500€ luistimet eikä perus 70€:n bauereita, mutta naiset ne vaan jaksaa. Mielipide-eroja on aina, siitä ei pääse mihinkään, mutta jätetään ne turhat "palkinnot" kuitenkin jakamatta. Me aikuiset annamme lapsillemme ne esimerkit omalla käyttäytymisellämme, ei ne lelut tai lastenvaatteet...

Hyvästi tissi ja kuulumisia!

Pitkästä aikaa mä ehdin tälle puolen höpisemään. Meidän arki on kertakaikkiaan ollut niin hektistä erilaisine muutoksineen, että mun aika ei kertakaikkiaan oo riittänyt tänne asti. Harmittaa sillä monesti mulla olis ollut paljonkin asiaa ja höpötettävää, mutta kun kello soi välillä 4:30 koko viikon, niin mä olen lösähtänyt vaan sänkyyn heti kun olen saanut lapset unille. Muutenkin olen potenut huonoa omaatuntoa töiden aloituksesta ja siitä miten vähän mulla nykyään on aikaa lapsille. Siksi olen halunnut viettää ihan kaiken ylimääräisen ajan heidän kanssaan. Koskakohan tähän uuteen arkeen tottuu? Nyt tuntuu siltä ettei ikinä. Tai sitten se kaikki äitiysloma on vaan vielä muistissa niin hyvin miten paljon oli aikaa lapsille ja miten koko ajan olit läsnä kaikessa.

Tähän kuukauteen mun töiden aloituksen jälkeen mahtuu paljon. Meille on tapahtunut vaikka ja mitä ja yritänkin niitä saada taas täälläkin vähän pikkuhiljaa avattua. Suurin muutos, joka on saanut tällä mamalla palan kurkkuun, on se kun pikku-äN sanoi hyvästit tissille. Mä en taaskaan ollut itse yhtään valmis tähän, niin kuin en ollut äL:n kohdallakaan. Olinhan mä sitä miettinyt. Mutta kun se todella oli edessä, mä halusin perääntyä. Valitettavasti se vaan ei ollut mahdollista kun minimies oli päättänyt aivan toisin. Hoidossa aloituksen jälkeen äN sai myös pulloa, sekä nokkamukia, jonka jälkeen päätti, että haluaa juoda vain niistä eikä kaipaa enää tissiä. 2 viikkoa mä yritin, turhaan. Nyt mennään sitten pullolla ja nokkamukilla ja näistäkin minimies on hieman kranttu, kaikki ei todellakaan kelpaa.

Napanuoraa piti taas siis höllätä inan enemmän ja se tuntui pahalta. Ei enää kahdenkeskisiä pieniä hetkiä rinnalla, vaan nyt tuo mussuttaa maidot pullosta itsekseen köllötellen sohvalla. Tämä on taas yksi askel pikkumiehen "itsenäistymisessä" mikä kai sitten vaan on jossain vaiheessa tehtävä. Hassua vaan miten kaikki aina tuntuu niin pahalta kun se sattuu eteen vaikka sitä olisi vähän etukäteen jo miettinytkin. Äärimmäisen ylpeä olen kyllä siitäkin, että pystyin lastani rintaruokkimaan jopa 10 kuukauden ajan.

Tässä uuden arjen keskellä laitettiin pikkumiehet ottamaan yksi toinenkin iso askel isoksi pojaksi, joka on ainakin tuon isomman laittanut valvomaan, mikä on jättänyt samalla mulle vähemmän aikaa tänne. Pojat heivasi siis tutit, mutta tästä lisää pian. Pysykäähän siis kuulolla. ;)

Ihanaa loppuviikkoa! ❤️

Matkakuumetta!

äL:n ollessa puolivuotias, me lennettiin viikoksi turkin lämpöön äkkilähdöllä. Matka maksoi meidän silloiselta kolmihenkiseltä perheeltä aamupaloineen  reilu 500e, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteäkkö vaiko ei. Matka toteutui vain kaikkein kuumimpaan aikaan elokuussa, joka ei niin pienen lapsen kanssa ollut ehkä kaikkein mieluisinta. Meillä kokemusta matkailusta lapsiperheenä, on siis vain tältä viime vuoden Turkin Marmariksen lomalta. Paikka oli ihana, lapsiystävällinen, siisti ja edukas ja sinne lensikin vain nelisen tuntia. Muutamana miinuksena sanoisin sen kuumuuden, joka oli jonain päivinä kyllä ehkä vähän liikaa (itse kyllä valittiin se kuumin ajankohta), sekä Turkkilaisten yli-innokkuus vauvaa kohtaan. Välillä mä oikeasti välttelin hotellin henkilökuntaa äL:n kanssa, sillä en jaksanut aina pysähtyä katsomaan sitä paapomista, joka meni välillä mun mielestä vähän yli ja johon joutui tavalla tai toisella puuttumaan. Eipä se mua kuitenkaan niin paljon häirinnyt, ettäkö en sen takia sinne uudestaan lähtisi. Hyvät muistot ja hauska loma meillä kyllä pääsääntöisesti oli.
 
Viime kesänä ei matkustettu mihinkään kotimaata pidemmälle, sillä alkukesän odotin äN:ää ja heinäkuussa hän sitten putkahtikin maailmaan. Nautittiin kesästä täällä kotosuomessa ajatuksena, että jos ensi kesänä reissattaisiin johonkin pidemmälle. Rakennusprojekti tuli myös valmiiksi viime kesänä toukokuussa ja pihalle, emme vielä viime vuonna tehneet mitään. Nyt mulla on ihan järkyttävä matkakuume ja tämän keskellä myös piha huutaa multaa, nurmikonsiemeniä ynnä muuta sellaista ja tässä olen punninnut pihan olevan se ensimmäinen sijoituksen kohde. Töihin palattuani, mä aloin kuitenkin kääntämään kelkkaani siihen suuntaan, että molemmat on nyt vaan saatava toteutettua. Lomaa olisi vielä syyskuussa viikko, joten toivonkin, että saadaan sille viikolle äkkilähtö lämpimään huokealla hinnalla. Tuohon aikaan ei kuitenkaan lomailijoita ole enää niin hirveästi, että uskoisin äkkilähtöjen natsaavan. Nyt innostuin jo niin paljon, että selailen täällä jo matkatoimistojen sivuja. Jaiks! Mulle riittää, että olis lämmintä ja pääsis hetkeksi pois näistä maisemista. Jaksettais taas sitten talven yli odottaa ensi kesää. Mä puhun jo talvesta, kun ei oo kesäkään vielä täällä.

 Olisko teillä kuitenkin antaa jotain vinkkejä matkakohteista lasten kanssa? Jotenkin vaan kutkuttais jokin uusi kohde. Kriteereinä edullinen hintataso, merenranta-loma, lyhyt lentomatka, lämmin kohde, muttei liian kuuma ja mielellään jotakin aktiviteettia lasten kanssa ja ehkä vähän shoppailumahdollisuuksiakin..

Ei muuta kuin vinkit kehiin, mä täällä kirjaan kaikki vaihtoehdot ylös punnitsen mihin suunnataan.. ;)

Mama Kokkaa: Oransseja Lettuja

Tökkiikö välillä se perus arki-sapuska? Aina samaa ruokaa ja korvistakin alkaa tulla jo sapuskat ulos kun joka viikko tai ainakin toinen vaihtuu taas sama lista rullaamaan samaan malliin? Täällä ainakin nää fiilikset on vähän väliä pinnassa. Aattelin jakaa teillekkin tän vähän terveellisemmän herkun, joka sopii kuitenkin ihan vaikkapa lounaaksi, miten se meillä tällä kertaa toteutettiin. Mun yks kaveri teki meille kerran näitä, kun oltiin kylässä ja ai että mä niin tykästyin. Ihan sairaan hyviä! Nyt ne on testattu myös itse, eikä yhtään hullumpia ollut itse tehtynäkään. Nam! Kiitos reseptistä Marre! <3

Porkkanaletut

5 dl maitoa

2 munaa

2,5 dl vehnäjauhoja

1 rkl öljyä

1 tl suolaa

2 tl sokeria

2-4 porkkanaa riippuen koosta

Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa aineet yhteen ja laita taikina jääkaappiin turpoamaan puoleksi tunniksi.

Me syötiin letut raejuuston kanssa ja yhdistelmä oli aikas bueno! Näihin tulee sen verran vähän suolaa ja sokeria, että uskalsin antaa myös meidän 10kk minimiehen maistella näitä. Tykkäs ihan hirveästi. Vinkkinä siis, että tää on myös ihan loistavaa sormiruokaa tuollaiselle pienelle. Testatkaa ihmeessä, lupaan ettette pety.

Uusi arki rullaa

 

 

Me ollaan elelty uutta arkea täällä nyt muutamisen viikko. Kiirettä on piisannut, enkä millään ole ehtinyt edes tänne asti vaikka kuinka olisin halunnut. Mä olen kaiken vapaa-ajan tahtonut viettää vaan noiden pikku söpöliinieni kanssa. Melko kivuttomasti tää nyt siis on sujunut. Kyyneliä on vuodatettu suuntaan ja toiseen, mutta on näihin viikkoihin mahtunut kuitenkin enemmän niitä ilon hetkiä. Mun työpäivät on sujunut tosi nopeesti ja pojatkin on nukkuneet hyviä ja pitkiä päikkäreitä hoidossa, joten meidän kaikkien päivät erikseen toisistamme on tuntunut melko lyhkäsiltä. äL on jäänyt hoitoon tosi reippaana, mutta pikku-äN on nyt viime päivät ollut vähän itkuinen, kuitenkin vaan kuulemma hetken aikaa lähdön jälkeen, onneksi. Töissä on ollut sen verran kiireistä, etten ole kerinnyt edes miettiä ikävää. Tosin ajellessa poikia hakemaan, se on viimeistään aina iskenyt. Mikään ei kyllä oikeesti tunnu niin hyvältä kuin nähdä miten lapsi silmät kirkkaina näkee äidin tulleen hakemaan ja säntää luokse niin nopeasti kuin jalat kantaa. <3

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina äL:lle nousi korkea kuume. Äitienpäivä me vietettiin siis kotona sairastelujen vuoksi ja alkuperäiset suunnitelmat maaseutumatkailusta isovanhemmille peruuntui pienen karhunpennun sairastaessa. Meidän lapset on oikeesti tosi harvoin kipeenä ja mua nauratti, että ei tää oo tottakaan, just kun mä palaan työelämään, tulee heti jompi kumpi meidän lapsista kipeeks. Hauska sattuma, etten sanoisi. Kolme päivää poika oli kuumeessa ilman yskää tai nuhaa ja me ehdittiin jo pohtimaan isimiehen kanssa, että mitä tää nyt oikeen oli? Kunnes yhtenä iltana vaippaa vaihtaessa, mä huomasin, että äL:n selkä oli aivan täynnä pientä näppyä. Näpyt levis pikkuhiljaa kaulaan, rintaan ja mahaan ja googlettelujen jälkeen mä tein itse diagnoosiksi vauvarokon. Nyt täällä sitten ihmetellään koska se pläjähtää tuolle kuopukselle. No onneks mä en äL:n sairastelujen takia joutunut olemaan yhtään pois töistä. Olis se jotenki ollut noloa heti ekoina päivinä jäädä sairaslomalle, vaikka eihän näille oikeasti vaan mitään mahda, eikä mun pitäs oikeesti ees tälläsiä miettiä.

Sen mä kyllä sanon, että ilman näitä viikonloppuvapaita, en tiedä pystyisinkö jatkamaan tätä arkea. Yks päivä mä vaan aloin pohdiskelemaan, että oon kyllä aika onnekas kun mulla on arkipäivisin aamuihin sijoittuvat työvuorot viikonloppuvapailla, sillä vuorotyötä tehneenä, se arki oli kyllä melko sekavaa, enkä tiedä olisko musta siihen enää lapsiperheenä. Ehkä lasten ollessa vanhempia, mutta nyt kun ovat vielä niin pieniä, niin nää hetket on mulle ihan tosi tärkeitä. Ollaankin nyt viikonloput vietetty yhdessä perheen kesken touhuten kaikkea mukavaa ja ihan vaan nauttien toisistamme. Vaikka äN on aikalailla ikävöinyt äitiä hoidossa varsinkin aamuisin, päätti hän yllättää lopettamalla tissittelyn. Tissitakiainen päästi irti ja tälläisessä tilanteessa? Mä olin niin hämilläni, että muutamat kyyneleet on senkin vuoksi tullut tirautettua. Tajusin, että mä en itse olisi halunnut vielä kokonaan lopettaa, mutta koska koko homma meni täysin plörinäksi äN:n alkaessa leikkimään naskaleillaan, mä päätin, että viikon yrityksien jälkeen, ei tästä vaan tule enää mitään. Joka kerta virnuillen oli naskalit kiinni mun rinnassa, homma meni siis leikiksi, joka ei sattuneesta syystä ollut ihan mun mieleen. Hassuun tilanteeseen päätti vaan minimies yhtäkkiä lopettaa. Syypäänä lopetukseen todennäköisesti hoidossa tissinvirkaa toimittanut tuttipullo ja olen yrittänyt lohduttautua sillä, että ehkä tää nyt sitten on vaan helpointa tässä tilanteessa.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

 

DIY äitienpäivälahja

 

Muita matti myöhäisiä liikenteessä? Vielä ehtii... Olin ajatellut, että tehdään lasten kanssa itse jotain kivaa äitienpäiväksi isoäideille, sillä minusta itsetehty on paljon arvokkaampi kuin jokin kaupasta ostettu krääsä. Ajatushan aina tärkein on, mutta eniveis, mielessä oli juolahtanut tekeminen, mutta toteutus oli tässä töidenaloituskiireissä vähän jäänyt. Mietin mitä tehtäisiin? Kunnes muistin omasta lapsuudestani taikataikinan, josta muutaamaan otteeseen tehtiin myös milloin mitäkin. Taidettiin kerran tehdä jopa nukkekotiin nukeille jotain pikkuruokia ja pullia yms. Päädyttiin sitten tekemään tästä taikataikinasta poikien kädenjälkiä ja lisäksi äL muotoili äidin avustuksella muutaman omakuvan parille tärkeälle tyypille. Näistä tuli ihan kivoja ja varmaan vielä vähän maalaillaan näitä, jos äL vielä tänään jaksaa hääräillä näiden parissa.

 

Taikataikinaan tarvitset:

 

3 dl jauhoja

1,5 dl suolaa

1,5 dl vettä 

1 rkl öljyä

 

Muotoilemasi koristeet saat nopeiten kuivatettua pitämällä niitä tunnin verran uunissa 125c.

 Jos siis lahja on vielä värkkäilemättä, niin ei muuta kuin äkkiä väsäilemään. Tarvikkeet ovat niin peruskamaa, että löytyvät varmasti aina kaapista.

 

TiituKatriina heitti blogissaan haasteen kaikille äideille viettämään sometonta äitienpäivää ja koska itselläkin tämä Some kuuluu välillä ehkä vähän liiankin isona osana elämään, aion tarttua haasteeseen. Vietetään äitienpäivä niiden tärkeimpien kanssa ilman ylimääräisiä luurin näpellyksiä.

 

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille jo etukäteen!

 

 

Uusi arki koittaa

Niin ne päivät hupeni ja huomenna tämä äiti pakkaa laukkuunsa vain omat tavaransa ja vaipat ynnä muut hoitovehkeet löytävät paikkansa omista hoitorepuista. Koittaa siis ensimmäinen työpäivä pitkään aikaan. Tunteet ovat edelleen ristiriitaiset. Olo on haikea ja jännittynyt. Samalla olen myös innostunut ja täynnä motivaatiota. Lasten kiukutellessa mietin, että ah, kohta mä pääsen töihin, viettämään mm. rauhallisia lounashetkiä ja ihan vaan hääräämään rauhassa ilman ylimääräistä hälinää. Niinä hyvinä hetkinä mä taas ahdistun. Olen yrittänyt miettiä hyviä puolia enemmän kuin niitä huonoja. Lapset saavat seuraa kehittyäkseen paremmin ja minä taas virtaa jaksaa lasten kanssa paremmin. Kyllä mä myöskin väitän pääseväni töissä sata kertaa helpommalla, mutta en kuitenkaan sanoisi sen takia töihin palaavani. Ehkä nyt meidän perheellä on enemmän mistä unelmoida, kun molemmat ovat työelämässä. Mutta sen kyllä sanon, ettei minusta moneksi vuodeksi kotiäidiksikään olisi ollut. Jos totta puhutaan, niin ehkä kesän olisin vielä kotona voinut olla, mutta pilkottaa se kesäloma onneksi siellä muutaman kuukauden päässä. Ehkä sen voimilla jaksan tämän työnaloittamisen ja olla päivät ilman lapsia. Muutaman kuukauden päästä taas lomaillaan ja ollaan kaikki päivät taas YHDESSÄ. <3

Mikä niin ahdistaa?

Ei enää kiireettömiä aamuja lasten kanssa,
Hassuttelua ja leikkejä kesken päivän,
Pusuja ja haleja alituimaan,
Jotkut uudet kehitysvaiheet saattaa nähdä joku muu ennen mua,
Yleensäkin se, etten ole koko ajan läsnä lasteni arjessa. Se ahdistaa varmaan eniten.

Alku on kait se hankalin. Sekä mulle, että lapsille. Itku on aivan varmasti herkässä molemmilla. Mutta tämän alun ikävän ja haikeuden yli kun me selvitään, niin se mitä tämä meille antaa, on varmasti paljon parempaa. Mutta miksi äitiysloma on niin lyhyt? Kai tämä sitten on juuri se aika minkä on katsottu olevan lapselle hyväksi olla äidin kanssa ja nyt on vaan aika vähän höllätä napanuoraa. Suurin haikeus on siis nuorimmaisen vuoksi, onhan hän vielä äidin pieni vauva. Sillä tiedän, että äL sopeutuu tilanteeseen parhaiten, koska kaipaa jo ikänsä vuoksi jotain muutakin kun päivittäistä äidin seuraa. Tämä uusi arki tuo myös uusia haasteita Isille. Mun vuorot alkaa melko aikaisin, joten Isin pitäisi hoitaa lapset hoitoon joka päivä. Saattaa mennä siis tovi, että alkaa homma pyörimään rutiinilla. Ehkä tämä kuitenkin tästä, päivä kerrallaan ja kohta me ei edes enää muisteta millaista meidän vanha arki oli. Yhteispelillä me saadaan tämä homma rulaamaan aivan varmasti ja uskon tämän kuitenkin tekevän ihan hyvää jokaiselle perheemme jäsenelle.

Mikä sitten on se oikea ikä laittaa lapsi hoitoon? Tää aloitus tuntuu varmasti aina yhtä pahalta äidistä. On se lapsi sitten 12- tai 1-vuotias.