Mä oon käynyt Elixia Babyssa jo äL:n kanssa ja jatkettiinkin sitä melko pitkään. Oliskohan äL ollut 1v2kk kun oltiin viimeisiä kertoja. Mä tykkäsin, että meillä oli vauvauinnin lisäksi joku muukin yhteinen harrastus. Lisäksi oli kivaa nähdä muita lapsia ja äitejä. Alettiin sitten myös äN:n syntyessä, hänenkin kanssa käydä tuossa kyseisessä jumpassa. Muutamasti olin siellä molempien poikienkin kanssa ja ohjaaja jumppasi toisen pojan kanssa ja minä toisen. Mä rakastin sitä kun pääsin oikeasti rääkkäämään itseäni lapsen kanssa, eikä se vauvakaan pahakseen laittanut, hauskaa hänelläkin siellä oli kun äiti nosteli kattoa kohden ja kyykkäsi vauhdilla alas.
Tää Strong Mama oli siis niin pettymysten pettymys, että mä päätin sanoa hyvästit Elixialle. Ainut jumppa mikä mut oli saanut siellä pysymään, oli muutettu niin radikaalisti sisällöltään, ettei mulle oo siellä enää mitään miksi jäädä. Halvemmalla pääsen treenaamaan muuallekkin salille. Tää kyseinen tunti oli siis jonkinnäköistä kuntopiiriä levypainoilla, käsipainoilla ja steppilaudalla. Ja mitä ne vauvat siellä teki? Osa nökötti kaukaloissaan ja osa lattialla katsomassa kun äiti treenaa. Ja voitte vaan kuvitella, että eihän ne siellä sitä tuntia viihdy yksinään. Eli mun mielestä koko vauvajumpan idea oli muuttunut ihan typeräksi. Ennen se vauva oli äidillä lisäpainona, nyt tilalle oli tullut käsi- ja levypainot ja se vauva vaan toljottaa paikallaan. Mä en kyllä hiffannut mikä järki siinä koko jumpassa oli? Tai mitä sitä vauvaa sitten ylipäätään ottaa mukaan koko jumppaan? Ihan tyhmää miten tää oli mennyt siis niiiiin paljon huonompaan suuntaan.
Nyt olis sitten salinvaihto edessä. Todennäköisesti tiedänkin jo mihin vaihdan. Vaikka Hoo kyllä ehdotti, että menisin paikalliselle salille. Pääsis nopeaan käymään, eikä tarttis ajella kauas. Ei sekään huono vaihtoehto, mutta jotenkin kyllä haluisin liittyä paikkaan jossa on lapsiparkkimahdollisuus, vaikkei sitä sitten käyttäisikään. Mä oisin kyllä niin halunnut käydä vielä jossain vauvajumpassa.
Hox Turun seudulla asuvat; tiedättekö jonkun muun paikan jossa olis vauvajumppaa tarjolla? Voisin ottaa vaikka 10 kerran kortin johonkin, niin paljon harmittaa luopua tästä harrastuksesta. Mutta minkäs teet.
Muilla kokemuksia tästä Strong Mamasta? Mitäs tykkäsitte?
Heippa! Mä itse käyn paikallisella salilla, ja tykkään! Edullinen, harvoin ruuhkainen, ei turhan hienosteleva ja lapsiparkkikin löytyy! Itse en ole vielä vienyt tyttöä sinne kertaakaan, mutta kevään aikana ajattelin jossakin kohtaa kokeilla miehen ollessa työmatkoilla. Lapsiparkki ei ole kovin paljoa auki, mutta suosituimpien jumppien aikana kyllä. Jumpista en oikein osaa sanoa mitään, kun itse käytän vain salia, mutta salipuolesta tykkään. Mitään äiti-lapsi-tuntia salilta ei löydy, mutta jos tahdot saada lapsille liikuntaa, suosittelen tänään kurittulan koululla järjestettävää aikuinen-lapsi-jumppaa 18-18.45, siinä ei ole äidin liikunta pääroolissa, vaan etenkin lasten liikunta. Tulipas tästä melkoinen manospuhe, mutta itse ainakin tykkään :)
VastaaPoistaAi paikallisellakin on lapsiparkki? Hyvä tietää! Mä nyt tässä punnitsen eri vaihtoehtoja. :) ja täytyykin katsoa jos isomman kanssa tulis joskus tuohon aikuinen-lapsi jumppaan. Pitääkö sinne ilmoittautua? Ja mitä maksaa? :)
PoistaEilen taas aloituskerralla puhuttiin, että kesken kauden voi tulla mukaan koska vaan, itse menin syksyllä kesken kauden ja sain silloin sen puoleen hintaan. Nyt keväällä on maksu 25 € + Katajan joku jäsenmaksu 10 €. Ei kovin paha hinta mun mielestä :) Eilen meitä taisi olla jo 5 äitiä/isiä + ohjaaja lapsineen ja kivaa oli, suosittelen!
PoistaOkei! Kiitti vinkeistä ja infosta! :)
PoistaMä katoin just kun meil oli siitä puhetta et Turun Urheiluliitto järjestää Jumppalassa Halisissa äiti-lapsi jumppaa ja siel oli jos jonkun näköstä vauvapumppia/biciä yms. Ja must sinne sai myös 10 kerran kortteja!
VastaaPoistaJoo vai! Hei pitäiskö sinne sit?! :)
Poistakiva kuulla kokemuksia. Itse ajattelin vatsan kasvettua testailla.. Liityin juuri takaisin jäseneksi elixialle tänään.
VastaaPoista