lauantai 24. tammikuuta 2015

Meillä nukutaan!

Mä oon niin fiiliksissä. Mun pieni vauva on antanut äidin nukkua jo kolme yötä putkeen ihan kokonaan ilman mitään heräilyjä. Puolen vuoden silmäpussit ja tummat silmän aluset ei oo silti vielä ihan kokonaan kaikonnut, mutta mä alan olla kyllä uudestaan syntynyt. Ihan mahtavaa! Täytyy varmaan koputtaa puuta äkkiä kun nyt näin paljon hehkutan tätä, ettei ens yönä käy köpelösti.


Niinkin pienellä muutoksella tää tapahtui, kuin että aloin antamaan poitsulle puuroa illalla niin paljon kuin napa vetää. Ja mun yllätykseksi se määrä oli kyllä aika hurja. 4dl puuroa jossa on joukossa 1 pieni purkki hedelmäsosetta. Mun mielestä tuo on todella paljon. Ihan aikuisen annos. Mut kaipa tuo liikkeellelähtö vaikuttaa vaan niin hurjasti, että tarvitsee nyt enemmän murua rinnan alle. Mä oon pihtaillut vähän tuon puuromäärän kanssa siksi, kun kitinää oli öisin ja selkeästi ilmaa mahassa, joten pelkäsin, ilmavaivojen johtuvan puurosta ja jos määrää lisäisin, niin sitten meillä ei ainakaan nukuttaisi. Mut väärässä olin, lisääminen sai vain päinvastaiset vaikutukset aikaan.


Än syö ihan tosi hurjia määriä ja hänen ruokahalunsa on kyllä tosi hyvä. Jo nähdessään ruokalautasen alkaa sen päivänen krätinä, että tänne sitä ruokaa ja vähän äkkiä. Yhtään ei malttaisi ylimääräistä odotella. Mä vaan en oo voinut kuvitellakkaan lapsen syövän oikeasti noin paljon ja varsinkin kun tuo esikoinen on ihan toista maata. Kranttu kuin mikä ja välillä syödään kuin hevoset ja välillä mennään viikkoja tyylin yhdellä leivällä päivässä.

Hoi te puolivuotiaiden äidit! Miten teillä nukutaan ja syödään?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ❤️