Hampaita tulee, Hampaita menee...

äN on vihdoin ja viimein tehnyt ensimmäisen hampaansa läpi ikenen. Mikä tarkoittaa sitä, että hmmm. meillä ei oo taas nukuttu mitä mainioimmin. Päivisinkin kränttä-tänttä on iskenyt ihan yllättäin ja missään ei ole välillä hyvä olla. Ruokakaan ei oo ihan niin hyvin maistunut kuin ennen. Imetys on alkanut jännittää, sillä tänään mä sain oman osuuteni tuosta ihan minimini naskalinalusta, kun en yhtään keskittynyt ja poitsu alkoi leikkimään siinä rinnalla. Jännittää kyllä miten tän imetyksen kanssa tulee nyt käymään. Jaiks! Mutta vaikka hammas on jo läpi, niin poitsu ei silti vieläkään ole ihan täysin oma itsensä, mahtaakohan sieltä olla siis viereinenkin jo tulossa heti perään, vai tekeeköhän se silti vielä kipeetä vaikka läpi onkin?! Posket punottaa kyllä pikkuisella koko ajan siihen malliin, ettei varmaan kivalta tunnu tollasten naskaleiden puskeminen.

äN siis teki hampaan, mutta mitä teki samaoihin aikoihin äL? Mä olin tuon isomman kanssa uudenvuodenaaton iltana päivystyksessä, sillä poitsu päätti sitten kiivetä itsekseen syöttötuolille ja horjahti siitä suoraan naamalleen laminaatille. Mä tein selin puuroa äN:lle ja Hoo touhusi äN:n kanssa. Just se oli leikeissään ja jo se ehti kiipeemään syöttötuoliin ja tippumaan. Mä tiesin jo heti itkusta, että nyt sattui JA KOVAA. äL on tosi reipas eikä itke mistään pienistä, eikä edes äidin mielestä isoista jutuistakaan aina. Joten silloin kun itku on ihan hysteeristä, mä todella tiedän, että nyt ei oo kaikki hyvin. Otin pojan syliin ja lohdutin ja aloin tutkimaan paikkoja. äL:llä on tosi vahvasti hampaiden väliin kasvanut ienjänne, joka on katkennut ihan tosi monta kertaa kun on lyönyt naamansa johonkin ja tätä ollaankin oltu näyttämässä hammaslääkärissä kertaalleen. Hammaslääkäri kertoi, että näitä jänteitä joskus katkotaankin, että annetaan tilaa hampaille, jottei hampaiden väliin jäisi kovin suurta rakoa. Joten saattaa olla, että meillä tämä oli ns. onni onnettomuudessa, että jänne katkesi. Yleensä siis kun poitsulta on verta tullut suusta on se jänne jostain syystä taas ottanut siipeensä. Luulinkin nyt taas kun huomasin, että jälleen kerran tulee verta suusta, että jänne olisi taas saanut jonkun iskun ja veri tulee taas siitä. Tarkemmin tutkiessani huomasin veren tulevan molempien yläetuhampaiden juuresta ja kun liikuttelin hampaita ne heiluivat. Ensimmäisenä mä vaan mietin, että ei oo totta, nyt sillä meni sitten hampaat. Näin jälkikäteen ajateltuna, mä oon iloinen, ettei siinä oikeasti käynyt pahemmin, onhan ne kuitenkin vain hampaat.

Kipaistiin siis päivystyksessä näyttämässä poitsua, jossa tarkistivat, ettei ole saanut aivotärähdystä ja tutkivat korvat, suun ja kokeilivat hampaita. Päivystävä lääkäri konsultoi hammaslääkäriä ja sanoi, että ne on kuitenkin maitohampaat, joten lähtevät jos lähtevät ja normaalisti voimme antaa pojan olla ja syödä. Hammaslääkärillä tulisi hänet kuitenkin käyttää mahdollisimman pian pyhien jälkeen. Soitin heti perjantaina uudenvuodenpäivän jälkeen hammaslääkäriin ja pääsimmekin heti samana päivänä vastaanotolle. Lääkäri tarkisti hampaat varoen ja kertoi niiden enää heiluvan ihan minimaalisesti, joten nyt pitäisi ottaa rauhassa ja syödä pehmeää. Ihan eri tavoin, mitä päivystyksessä. Rivien välistä myös luimme, että hammaslääkäri vähän kritisoi päivystävän lääkärin tapaa toimia, ettei hampaita olisi saanut silloin heti tapahtuneen jälkeen mennä sen enempää heiluttelemaan. Nyt kuitenkin vaan odotellaan, että ien ottaa uudestaan vähän paremmin kiinni hampaisiin ja jännitetään tummentuuko hampaat. Jos veri on päässyt juuriin, niin hampaat saattavat tummentua.

Mä syytin itseäni ihan hirveästi tästä tapahtuneesta. Mietyttää vaan aina tapahtuneiden jälkeen, että olisko jotain voinut tehdä toisin, ettei sitä vahinkoa olis sattunut?! Sitä vaan väkisinkin pohtii, että mitä jos ja mitä jos?! Ja ehkä eniten mua harmittaa kun tuo lapsi on niin tapaturma-altis tapaus kun koohottaa menemään niin paljon, että hänelle aina sattuu ja tapahtuu, ja mun mielestä ihan liikaa. Pitäis osata olla ehkä hiukan armollisempi itelle, sillä mä en vaan millään pysty olemaan toisen vierellä koko ajan, kun on tuo pienempikin ja pakko mun on kotitöitäkin tehdä. Kyllä se vaan niin on, että niitä vahinkoja vaan sattuu ja tapahtuu näiden lasten kanssa. Ei sellaista superäitiä olekkaan, joka pystyisi kaikki vahingot estämään. Tai sitten pitäs elää jonkinmoisessa suojakuplassa.

Toivotaan kuitenkin, että hampaat ei tummenisi ja lakkaisivat heilumasta.