Me oltiin puolivuotis neuvolassa tuossa muutama viikko sitten ja kaikki oli muuten ihan kunnossa, mutta äN:n paino oli laskenut muutamalla sadalla grammalla. Terkka ei tästä kuitenkaan ollut lainkaan huolissaan, sillä äN on vastikään lähtenyt liikkeelle ja meneekin tällä hetkellä jo ihan hirveetä vauhtia ryömien eteenpäin. Pariin otteesseen on noussut jo konttausasentoonkin, mutta toistaiseksi meillä vasta ryömitään. Käski kuitenkin nostaa annoskokoja ja jos haluan niin voin lisätä öljyjä ruokiin. Kerroin kuitenkin äL:n hyvästä ruokahalusta ja, että uskon tämän korjaantuvan pelkästään sillä annoskokojen kasvattamisella. Terkka lupasi, että voi katsoa äN:ää kyllä sitten myös äL:n 2 vuotis neuvolassa, joka on maaliskuussa, niin saadaan katsottua välitilanne ennen 8kk neuvolaa.
Paino: 8240g (-280g)
Pituus: 71cm (+0,5cm)
Pipo: 47cm (+1,4cm)
Iloinen, hymyssä suin. Oppinut ryömimään, jalkoihinsa varaa. Painoa niukasti. Ruoka-annosten kokoa lisätty. Pari yötä nukuttu.
Mitä meillä siis osataan?
Vilkuttaa. Kyllä, äN vilkuttaa jo ja näyttääkin sen tehdessään niin suloiselta kun on niin pieni pakkaus vielä ja koska on huomannut, että meistä tämä on hauskaa, niin tehdään sitä ihan jatkuvasti. Seisoo tulevasti jaloillaan kannateltaessa ja istuu jo itse tuetta. Jakelee myös päivän mittaan äidille haleja ja vähän pusujakin. (Niin söpöä!) Ainakin semmosia uusia juttuja. Uutta on myös nyt nämä kokonaan nukutut yöt, joita on nyt jatkunut jo yli kaksi viikkoa. Ihan mahtavaa!
Oltiin äN:n puolvuotispäivänä myös studiokuvalla ja ajattelinkin vilauttaa teille vähän näitä koevedoksia. Samalla otettiin myös perhekuva ja sisaruskuva pojista 2v ja 0,5v. Hirveen vaikea päättää näistä kaikista mitkä sitä ottaisi seiniä koristamaan. Voi kun mä voisinkin ottaa nää kaikki. Help me!
Kuvat: Rajala Studio, Turku
Nää oli kyllä mun mielestä kaikki tosi hyviä ja onnistuneita, tässä oli nyt mun mielestä parhaimmat. Otettiin me myös alastonkuvia äN:stä, mutta ne jätin kuitenkin pienen miehen yksityisyyttä suojaten pois. Mä tykkäsin hirveesti tästä Studiosta, näin lyhyesti; kiva ja lapsiystävällinen kuvaaja ja mikä parasta, edullinen. Suosittelen siis! 1 vee kuvat meillä otetaan kyllä kotona sisällä, sekä ulkomaisemissa, sillä jotenkin nää studiokuvat alkaa ehkä olla mennen talven lumia. Vai alkaako? Muutama kuvaaja-ehdokas 1v kuville onkin jo laitettu korvan taa.
Onko teillä otettu puolivuotis tai 2vuotis kuvia?
Niin ihanat kuvat. Laita kaikki esille :)
VastaaPoistaKiitos! ❤️ voi kun oiskin tilaa kaikille! :)
Poista