keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Terveiset Rukalta!

Kotona siis ollaan jälleen monta kokemusta rikkaampana ja ajattelin paukauttaa oikeen kunnon kuvapläjäyksen meidän reissusta ulos. Mehän lähdettiin siis edellisviikon perjantaina illalla ajelemaan omalla autolla yötä vasten kohti Kuusamoa lomailemaan Holiday Club Kuusamon Tropiikkiin viikoksi. Matkustaminen yötä vasten oli kyllä ihan nappivalinta ja päätettiinkin lähteä ajamaan myös kotiin yötä vasten viime perjantaina illalla, vaikka mökin palautus olisi ollut vasta lauantaina puolilta päivin. Kahdentoista tunnin matkustus päivällä lasten kanssa ei vaan sitten houkutellut yhtään. Matkat yötä vasten sujui ongelmitta lasten herätessä muutaamaan otteeseen, mutta nukahtivat kyllä välittömästi uudestaan. En siis todellakaan karsasta ajatusta lähteä ensi kerrallakin auton kanssa ajelemaan.



























Me tehtiin kyllä tuon viikon aikana vaikka ja mitä. Ulkoiltiin paljon. Käytiin Rukalla pulkkailemassa ja touhuamassa erilaisia lumiaktiviteetteja. Vuokrattiin moottorikelkka ahkion kera ja kierrettiin Rukan ympärysreitti koko perheen kera. Käytiin kylpylässä pulikoimassa ja riekkumassa AngryBirds Activity-Parkissa. Syötiin muutamaan otteeseen ravintolassa. Herkuteltiin ja oltiin ja hölläiltiin. Meidän mökki jossa majoituimme oli ihan vastikään valmistunut, olikohan siellä kukaan edes aiemmin yöpynyt? Hienot puitteet kuitenkin ja hintakaan ei päätä huimannut. Mä todellakin haluan tuonne uudestaan. Tää oli eka kerta kun mä olin Rukalla, me ollaan aiemmin lomailtu aina Levillä, mutta tää oli kyllä jollain tavalla paljon kivempi paikka. Ja matkustuksen kannalta paljon lähempänäkin. Tänä vuonna ei päästy rinteisiin asti. Ei vaan jotenkin yksinkertaisesti aika riittänyt ja toisaalta mietittiin sitä, että ens vuonna kun äL on 3 vuotta, niin hiffaa ehkä hippasen paremmin sen idean. Tuo kun on tuollainen hurjapää, niin saattapa sitä järkeäkin olla sitten vuoden päästä enemmän taas eikä tarvitse ehkä niin paljon äidin olla sydän syrjällään katselemassa sitä toohottamista. Summa Summarum, Meillä oli ihana Loma! <3


6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ❤️