Synnytyskertomus

Mulla oli varattu keskiviikoksi 9.7.2014 aika 8.30 Tyksiin käynnistyskontrolliin. Jo aikaa varatessa puhelimitse, hoitsu pyysi minua ottamaan sairaalakassin siltä varalta mukaan, että jäisin sisälle. No niinhän siinä sitten kävi, että tutkimusten jälkeen mulle päätettiin laittaa ballongi (katetri kohdunsuulle joka ruiskutetaan täyteen vettä) kypsyttämään kohdunsuuta. Jäin osastolle makoilemaan ja odottelimme, että jotakin tapahtuisi. Yhdellä vessareissulla ballongi sitten lumpsahti vessanpyttyyn, mutta supistuksia ei mulle sen koommin tullut.

Lääkäri päätti jatkaa käynnistystä vielä cytotecilla, joita kerkeisin vielä keskiviikon aikana saamaan kaksi kappaletta. Ensimmäinen cytotec aiheutti pieniä epäsäännöllisiä supistuksia, toisen sain 23.00 illalla ja sen jälkeen ei enää mitään ja nukuin korvatulpat päässä kuumassa hiostavassa sairaalassa suht hyvin koko yön.

Aamulla mut siirrettiin saliin diskiisiolle, eli kalvot puhkaistiin heti siinä yhdeksän maissa. Odoteltiin taas josko jotain tapahtuisi, eli toisin sanottuna alkaisi supistelemaan. Taas jotakin pieniä epäsäännöllisiä tuli, mutta nihkeältä se taas tuntui. 12.00 mulle sitten laitettiin oksitosiini-tippa jonka annostusta tultiin lisäämään vielä kahteen otteeseen. Ja kas kummaa, taas se ihmeaine sai ihan järjettömät supistukset aikaan melko välittömästi laiton jälkeen.

Siinä sitten kärvisteltiin niiden supistusten kanssa. Käyrällä maatessa mä en tiennyt miten päin mä oisin ollut, että kipu ois helpottanut, mutta muuten mä käytin taas samaa taktiikkaa kun esikoisen synnytyksessä. Mä kävelin ympäri synnäriä ja joka supistuksella nojasin seinään ja tamppasin jalkoja hirveellä vauhdilla lattiaa vasten. Tällä kertaa mä en vaan millään meinannut pystyä hallitsemaan niitä. Seuraavan kerran kun mä jouduin taas käyrälle, mä otin avuksi ilokaasun. Mä olin päättänyt, että tällä kertaa mä en vedä sitä paljoa, sillä esikoisesta mä taisin olla sillon vähän nuppi sekasin, sillä en muista jotakin juttuja lainkaan mitä sitten H on mulle jälkikäteen höpötellyt.

supistukset alkoi kuitenkin tehdä niin kipeetä, että mä en pärjännyt enää ilman kivunlievityksiä. Soitin kelloa ja vinguin epiduraalia, jonka kätilö sitten lupasi. Epiduraalin laiton jälkeen supistuskivut loppuivat alavatsalta, mutta jokaisella supistuksella mä tunsin jäätävän pakottavaa tarvetta takamuksessa, se oli ihan hirveää. Esikoisen synnytyksessä mä en epiduraalin jälkeen tuntenut mitään, vasta kun piti alkaa ponnistelemaan, niin aloin tuntemaan paineen tunnetta takamuksessa, mutta en mä supistusten aikana mitään tuntenut. No eniveis, ne sähkösokit takamukseen suppareiden aikana tuntui niin jäätäviltä, että mä huusin lisää epiduraalia ja kun en sitä saanut niin pyysin sisätutkimusta ja moneen otteeseen.

Sitten se tuli, muutaman sisätutkimuksen jälkeen, lupa ponnistaa. 10 minuutin ponnistelujen, kirosanojen ja hirveän huudon (siis äidin huudon ;D) saattelemana syntyi torstaina 10.7.2014 4720g ja 55cm poika maailmaan klo.17.06.

Ensin antoi odotuttaa itseään pitkään ja kun synnytys saatiin käyntiin, oli Juniori maailmassa 5h20min jälkeen. Kyllä siinä vaan kaiken sen kivun unohtaa kun sen pienen nyytin saa siihen rinnan päälle, on se niin mahtava tunne. ❤️

Toivottavasti kukaan ei saa mitään traumoja mun synnytyskertomuksesta. :D

❤️annieweliina