tiistai 29. huhtikuuta 2014

HomeMade: Munkkeja!

Tänään me pidettiin mun äitin eli Lucaksen Mumman ja Lucaksen kanssa munkinpaistotalkoot. Pitäähän vappuna kotitekoisia munkkeja olla. :) ahnehduttiin sitten tietysti ja tehtiin meidän mamman ohje kaksinkertaisena, joten munkkeja tuli paistettavaksi lähes sata, huh! No onhan meitä tässä kaksi perhettä, eli syöjiäkin kyllä riittää.




Irma-Mamman Munkit n.40 kpl

0,5 l maitoa
1 hiiva
1 muna
2 dl sokeria
1 tl suolaa
n.10 dl vehnäjauhoja
150-200g voita

Paistamiseen friteerausöljyä tai munkinpaistorasvaa.

1. Riko munien rakenne sokereihin vain vähän vatkaten.
2. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva maitoon. Lisää munien ja sokerin joukkoon.
3. Lisää suola ja 7 dl jauhoja.
4. Sulata voi ja lisää taikinaan.
5. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikina käsin.
6. Laita kohoamaan taikina puoleksi tunniksi.

Kun taikina on kohonnut, pyörittele siitä pikkuisia vähän reilu lihapullan kokoisia pullia. Pyöritä sormella reikä pullan keskelle ja laita paistumaan rasvakattilaan. Munkki on valmis kun on saanut kauniin ruskean värin, eikä rasva enää "pulputa" munkin ympärillä. Pyöritä valmiit munkit sokerissa.



Me tehtiin äidin kanssa liukuhihnatyötä niin, että mä pyöritin pullia ja äiti paistoi niitä rasvakeittimessä sitä mukaan. Jos omistat rasvakeittimen, niin suosittelen sitä ehdottomasti munkkien paistoon, sillä kattilassa rasva voi äkkiä mennä liian kuumaksi ja tästä syystä se voi roihahtaa. Kannattaa siis kattilan kanssa paistaessa pitää mahdollisimman matalaa lämpöä liedellä.



Meidän kaksinkertaisella ohjeella munkkeja tuli mun laskujen mukaan yhteensä n.86 kappaletta (sekosin ehkä vähän laskuissa, sillä maistelijoita kävi siinä paistaessakin). Ja munkit onnistui omnomnom, täydellisesti. :D Lucaskin sai vähän maistaa munkkia näin vapunalkajaisiksi, ilman sokeria kylläkin. :) aikaa meillä meni, öööö, paljon! Koko hommaan saatiin kulumaan lähes neljä tuntia, joten ei näiden teko ihan nopeeta puuhaa ole. No toisaalta, olihan meillä se kaksinkertainen taikina, eli oltais päästy kyl puolet helpommalla yksinkertaisella ohjeella. :) no mutta nyt on ainakin munkkeja vapuksi. Simaa ei tänä vappuna itse väsättykkään, eli sitä pitää vielä hakea kaupanhyllyltä näiden herkkujen kaveriksi.

Millaisia vappusuunnitelmia teillä on?

Me ajateltiin huomenna käyttää Lucas tivolissa ja vapunpäivänä mennään Henkan siskon perheen, sekä Henkan äidin ja hänen miehensä kanssa vapputorille sekä vappubrunssille.


Hyvää vappua kaikille! ❤️

❤️annieweliina


Ps. Tälläinen saapui postiin tänään ja ehkä huomenna päästään availemaan ja testailemaan paketin sisältöä. :)



maanantai 28. huhtikuuta 2014

Me&i darlings

Tänään julkaistiin miikkareiden uus darlings-mallisto. Olen jo pitkään odottanut peittoa, sillä edellisestä peitosta on jo tovi aikaa. Sehän on ollut kevään 2013 yrmis-peitto, jonka ostin kun oli niin suloinen ja myös Lucaksen syntymävuoden peitto. Tää jää siis ehdottomasti aarre-laatikkoon. ❤️


Kukkuu! :D


Olen siis odottanut nyt myös tälle vuodelle peittoa, jotta saisin myös "Juniorille" hänen 'syntymävuosi-peittonsa'. Tää uusimmassa darlings-mallistossa oleva peitto nyt kyllä sattui olemaan niin suuri pettymys, että jää kyllä ostamatta ja toivon todellakin, että syyskauden mallistossa olisi joku ihanaa kuosia oleva. Tää jakaa varmasti paljon mielipiteitä, jotkut tykkää, toiset ei. Itse en vaan tuollaisesta tilkkutäkistä perusta. Näistä darlingseista en oikeen välittänyt oikeastaan muusta kun noista geisha legginsseistä.


Edellisistä darlingseista tilasin molemmille poitsuille nuo pilvijumppikset ja odotankin niitä aivan lähipäivinä saapuvaksi.

Mitäs te piditte uusimmista darlingseista? Lähteekö jotakin tilaukseen? :)

❤️annieweliina


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Torstain Ilouutinen


Torstaina mun puhelin plingahti ja siellä oli tälläinen kuva. Iiiik, meidän karvaisesta poitsusta on tulossa isukki. Pentue oli siis ihan suunniteltu, mutta mä en uskaltanut iloita yhtään etukäteen ettei tuu pettymyksiä. Tää kun oli Been eka astutus, eikä oikeen tiennyt miten se sit menee. Tän kuvan näkeminen sai kyllä aikaan kylmät väreet ja ihan kun ois omia ekoja ultrakuvia kattellu. Siellä niitä oli vilissyt, pikku possujen alkuja meidän Been ensimmäisen tyttöystävän masussa. Oih, söpöä! ❤️ Mä jo niin odotan, että nään millaisia pikku-palleroita sieltä tulee.


Meidän pikku-possu n. 2 vuotta sitten. Tämän näköisiä naskalihampaita sieltä sit olis tulossa. En mä taas muistanutkaan kuin pieni meidän Bee on joskus ollut, ennen kuin selailin kuvia. Miks niiden pitää kasvaa niin nopeaan...


....näin isoiksi? 

Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 22. Nyt on siis kaksinkappalein mitä odottaa, heh! :D

-annieweliina

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lastenhuoneiden sisustushaaveita

Tällä viikolla mun piti päättää talon seinämateriaalit. Poikien huoneiden värimaailmasta oli jonkinnäköinen mielikuva, mutta silti maalisävyjen valinta olikin yllättävän hankalaa. Lucaksen huoneeseen olin ajatellut turkoosi-mustaa ja "Juniorin" huoneeseen vihreä-valkoista värimaailmaa. Lucaksella siis on jo mustia kalusteita ja pikkuiselle olisi tarkoitus ostaa valkoiset.




Näistä kuvista mä oon saanut mun inspiraationi. Nää kuvat on siis lainattu googlesta ja poistan kuvat blogistani heti, jos kuvienottajat niin kokee. Halusin näillä vaan tuoda hieman näkökulmaani esille. :)

Lucaksen huoneeseen tulee siis yksi päätyseinä turkoosilla ja "Juniorin" huoneeseen taas limenvihreällä. Tunnin mietiskelyjen jälkeen sain kun sainkin sävyt valittua. Vinkkinä muillekkin maalisävyjen etsijöille; kannattaa ensin katsoa ns.väriviuhkasta sävyjä ja sen jälkeen kansiosta niitä parhaimpia sävyjä A5 kokoisilta lappusilta. Isommalla alalla sävyn näkeminen helpotti musta tuota sävynvalintaprojektia huomattavasti. Nää värilliset seinät oonkin sitte päättänyt koristaa sisustustarroilla, Lucakselle tietysti mitäs muutakaan kuin pöllöä ja "Juniorin" huoneeseen varmaan jotain viidakkohenkistä; apinaa yms. :)

Sisustusmaailmasta sen verran, että Ikea kun on tuossa aivan vieressä, niin se varmasti tulee olemaan mun kaveri siinä vaiheessa kun aletaan muuttoa tekemään ja pääsen poikien huoneita sisustamaan. Olenkin siis jonkinnäköistä ostoslistaa jo pojille valmistellutkin. ;)



Tämmösiä siis mielessä täällä tällä kertaa.

Mitäs ootte mieltä mun ideoista/haaveista? :)

-annieweliina

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäistohinat

Täällä blogin puolella on ollut aika hiljaista syystä, että mä keskittysin täysillä pääsiäisen viettoon ja oleskeluun perheen kesken ja ajattelinkin nyt jakaa teillekkin vähän meidän pääsiäistunnelmia. :)


Mehän siis sairastettiin koko perhe viime viikolla vatsatauti, jonka Lucas aloitti maanantaina, äiti jatkoi keskiviikkona ja iskä lopetti torstaina, joten pitkäperjantai meni pitkälti kotosalla oleskellessa ja herkutellessa ja käytiin me pikaisesti mumman ja vaarin luona ja tontillakin pyörähtämässä.



Lauantai aamulla meillä oli vauva-uinti. Uiskenneltiin omassa ryhmässä se puolisen tuntia ja koska seuraavaan ryhmään osallistujia ei ollut kuin yksi, sai halukkaat jäädä uimaan vielä siihenkin. Mehän sitten jäätiin kun tuo sellainen vesipeto kerran on. Lucas ei siis olisi millään malttanut jättää vesiliukumäkeä rauhaan ja laskikin jatkuvasti sieltä, milloin pääedellä, mahallaan tai selällään ja välillä myös jalat edellä. Kaikki keinot tuli siis testattua. Olenkin nyt harkinnut, että ilmoitan meidät jo valmiiksi perheryhmään tuonne samaan uintiin, sillä haluamme ehdottomasti jatkaa tätä harrastusta myös "Juniorin" synnyttyä. Ja niin kuin kuva ylempänä kertoo, oli tunnin uinnit vähän rankkaa puuhaa. ;)





Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan heti aamusta Somerolle mun tädin perheen luo viettämään aurinkoista pääsiäispäivää. Mun tädillä on melko samanikäisiä lapsia, joten tulevat siis loistavasti juttuun keskenään. (Tähän pakko siis avata, että mun tädillä Marialla ja mulla on ikäeroa vaan kaksi vuotta. ;D ) Lapset leikki sekä sisällä, että ulkona, grillattiin ja mä söinkin tän vuoden ekan grillimakkaran, nam! Jälkkäriksi Maria oli loihtinut aivan ihanaa suussa sulavaa mutakakkua, jonka meidän herkkupeppu-iskä olis voinut syödä vaikka yksinään. ;) lasten nukkuessa päiväuniaan me aikuiset nautittiin auringosta terassilla (täällä oli +20c lämmintä) ja höpöteltiin niitä näitä. Oli siis ihan mahtava päivä sekä lapsilla, että aikuisilla. ❤️ Harmi vaan, että kuvia en saanut koko lapsikatraan touhuista keskenään. No ens kerralla koitetaan paremmalla onnella.








Maanantaina otettiin nokka kohti tarvasjokea, sillä meidän Mamma oli kutsunut meidät pääsiäislounaalle. Lähdimme ajelemaan jo aikaisin aamusta, sillä ilma oli taas mitä aurinkoisin, eikä haluttu jäädä sisälle kyhjäämään. Poikettiin sitten mun toisen tädin luo, ennen lounasta, sillä he asuvat siinä ihan nurkilla. Lucas pääsi taas lasten kanssa touhuamaan ja olikin itseasiassa kaikkein kiinnostunein yllätys yllätys kissasta. :) miuuu, hän matkii miten kissa sanoo, niin söpöä. Mamma oli taikonut taas vaikka mitä herkkuja, joten eipä tarvinnut taas tyhjin vatsoin lähteä sieltäkään.


Eno ja Lucas. ❤️

Siinä se meidän pääsiäinen pähkinänkuoressa lyhyesti ja ytimekkästi. Tajusin myös tuossa tänään, että vappukin se jo lähenee hurjaa vauhtia, enkä oo yhtään suunnitellut mitä tehdään. Mennään varmaan ainakin tivolissa käymään vappuaattona ja vapputorilla vapunpäivänä.

Onkos muilla jo vappusuunnitelmat tehty?

Huomenna tää äippä suuntaakin neuvolalääkärille kontrollikäynnille. Saas nähdä meenkö siis vielä töihin vai passittaako tää mut etuajassa äippälomille?!

Aurinkoista loppuviikkoa! ❤️

-annieweliina

torstai 17. huhtikuuta 2014

Apinaevään testailua

Lucas on aloittanut puurolakon, ilmeisesti sitä on nyt syöty liikaa ja se tulee korvistakin ulos. Aamusin ja iltasin alas siis menee lähinnä jogurtti, tätä oon sit vaihdellu yosan ja gefilus-jogurttien välillä. Mä oon koittanut ettiä jotain vaihtoehtoja lisää tuohon pikkumiehen aamu- ja iltapalaan jottei ois liian ykstoikkoista. Tuo minimies kun on kyllä aika RinkeliRonkeli ja omaa hirveät ennakkoluulot kaikesta. Joskus siis hän puistattelee jostain jo ennen kuin on suuhunsa laittanutkaan. Lisäks koostumus merkkaa myös tosi paljon, tästä hyvänä esimerkkinä porkkana; keitettynä paloina ja kokonaisena ihan sellaisenaan popsien kyllä menee, mutta porkkanaraaste, sitä ei suuhun laiteta vaikka mikä ois. :D Joten tää siis on tosi hankalaa hänen kanssaan koittaa uusia juttuja. No mutta törmäsimpä sitten tälläisen 'apinaevään' ohjeeseen ja päätin testata.

Apinaevään tekoon tarvitset:

1dl kaurahiutaleita
1 banaani
1 tl (kookos)öljyä
ripaus kanelia


Muussaa banaani hienoksi, lisää kaurahiutaleet ja sekoita, lisää vielä öljy ja kaneli ja sekoita. Varsinaisessa ohjeessa käsketään hienontaa kaurahiutaleet, mutta itse laitoin ne sellaisenaan, sillä ajattelin, että Lucas on kuitenkin yli vuoden ja varmasti menee niinkin. Ehkä jos pienemmälle tätä tekee, niin kannattaa hienontaa. Muistattehan myös, että kanelia ei saa alle 1-vuotiaalle antaa.


Muotoile seos leivinpaperille lusikan avulla käteen sopiviksi tangoiksi. Laita uuniin 200c keskitasolle 15 minuutiksi.


Ja valmista!


Lucas pääsi maistelemaan tätä välipalana ja ylläri ylläri, eihän tämä tuolle meidän RinkeliRonkelille kelvannut. :/ Maistoin itse yhden ja musta se oli kyl ihan jees. Ajattelin, että voisin kyllä testata tätä vielä jostain muusta hedelmästä, vaikka omenasta joka on Lucaksen herkkua. Jos se onkin tuo banaani mikä tökkii?! Ohjeen löysin siis täältä , kiitos ohjeesta Emmi / & Something Daily. :)

Mä oon nyt pohtinut ja pohtinut näitä kuitupitoisia vaihtoehtoja aamu- ja iltapalaksi puuron sijaan ja multa loppuu jo mielikuvitus. Talk murut ei kelvannut, tää apinaeväs ei kelvannut ja leipä menee välillä mut sekin yhtäkkiä harvemmin. :/

Oiskos teillä antaa jotakin hyviä vaihtoehtoja/vinkkejä? :)

-annieweliina

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Rv 30+0



...joka tarkoittaa siis sitä, että Kääk! enää 10 viikkoa laskettuun aikaan. Viikkoihin käännettynä tuo reilu 2kk kuulostaa niin kovin lyhyeltä ajalta. Varoitan nyt jo etukäteen, että tää postaus saattaa olla yhtä narinaa, sillä viime päivinä mun vointi on ollut suoraan sanottuna ihan pyllystä.



Lisäksi Lucas alkoi su-ma välisenä yönä oksentaa. Meni kyllä ohi nopeaan, sillä oksensi viimeisen kerran maanantaina aamulla 8 aikaan. Oli kuitenkin aika naatti ja söi aika kehnosti, mut tiistaina jo ruokakin maistui paremmin. Mutta, että nyt mulla on ollut sitten 2 päivää putkeen ihan sairaan huono olo. Närästää, ei maistu ruoka ja sellanen etova olo koko ajan. Nyt mietinkin, että onko tää ihan vaan raskauspahoinvointia joka palannut nyt loppuajaksi takaisin, vai onko mulla se oksennustauti nyt jotenkin lievempänä versiona? Toivon kuitenkin tuota viimeistä vaihtoehtoa ja että huomenna herätessä olo olis parempi.

Miten mä oon muuten voinut? Mua väsyttää, jalat on alkanut särkemään öisin, lähinnä pohkeet. Hoo hieroo mun jalkoja joka ilta, mutta silti herään öisin ihan kaameeseen pohjesärkyyn. Huomasin sitten alkuviikosta, että suonikohjujahan mulle on tullut toiseenkin jalkaan, joten liekö ne kun särkee? Lucaksen odotuksesta tuli toiseen ja ne vanhat palas nyt tässä odotuksessa ja nyt niitä on ilmestynyt toiseenkin jalkaan. :( no, kävinpä siis ostamassa itelleni tukisukkahousut, joita en tänään vielä kerinnyt testailemaan, mut huomenna otan varmasti käyttöön, jos vaikka jelppais. Lisäks tuo iskias-kipu on lisääntyny, vihlasee oikeeseen kankkuun ihan arkisissa askareissakin yhtäkkiä niin, että meinaa jalat lähteä alta. Not nice. Mut jotain positiivista; mua ei oo pariin päivään supistellu oikeestaan yhtään, jei! :)


Mun huonosta voinnista johtuen me tänään vaan oltiin ja loikoiltiin. Luettiin kirjoja, katottiin Fröbelin palokoita ja makoiltiin sohvalla. Lucaskin nukkus 4,5h päikkäreitä, tais olla tauti vieny vähän voimia pikkuselta. Päivällisen jälkeen oli kuitenkin pakko mennä hiukan haukkaamaan happea sillä pikkumiehellä oli virtaa niin, et meinas mennä pisin seiniä. Mentiin siis meijän pihalle leikkipuistoon tunniksi. Happihyppely teki ihan hyvää, mut edelleen mua etoi. Toivottavasti tää nyt ei oikeesti oo sitä raskauspahoinvointia, sillä jos se on nyt palannut takaisin loppuraskauden ajaksi niin mä en kestä. Ekat 13 viikkoa mulla oli niin huono olo 24/7, etten jaksanu muuta kuin maata sohvalla, joten ei kiitos, älä tule takaisin.

Onko jollain palannut pahoinvointi alkuraskaudesta loppuraskauteen?

-annieweliina

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yllätys babyshowerit ystävälle

Oltiin suunniteltu, että yllätetään ystäväni Janni babyshowereilla paukkaamalla heidän oven taakseen. Aamulla kuitenkin selvisi, että Jannin toinen lapsi on sairastunut vesirokkoon. Hirveä paniikki, mitä me nyt tehdään? Pitääkö juhlat siirtää toiselle päivälle? Juhlat oli tarkoitus toteuttaa nyyttäriteemalla, joten kakku, cakepopsit ja cupcaket oli siis jo leivottu valmiiksi. Voiko niitä pakastaa? Öö, ei onnistu sillä kakku on juustokakku ja cupcaket oli jo koristeltu valmiiksi. Eli, whats the next plan? Alettiin miettiä juhlien siirtoa toiseen paikkaan ja onneksi yksi ihana meistä juhlienjärkkääjistä suostui ottamaan meidät kotiinsa. Mentiin kaikki ystävät sitten edellä sinne ja yksi meistä toi Jannin paikalle viimeisenä. Janni oli niin yllättynyt juhlista, että tärisi ensimmäiset viistoista minuuttia. :D ihana, onnistui siis yllätys pienten kommellusten jälkeen täydellisesti.





Aloitettiin juhlat herkullisilla pöydän antimilla jotta sankari sai hetken hengähtää ennen kinkkisiä visoja. Tarjoiluina meillä oli salaattia, patonkia, coctailhedelmiä, macaronseja, cakepopseja, cupcakeja, karkkia ja sipsiä. Nam, mitä herkkuja ja kattauskin oli teeman mukaan ihanan vaaleanpunaista.



Suurin osa meistä vieraista oli tuonut vauvakuvan mukanaan ja herkuttelujen jälkeen Janni pääsikin arvailemaan kuka meistä on missäkin kuvassa. Janni pärjäsi yllättävän hyvin tässä ja ainoastaan viimeiset 3 kuvaa meni arvailuiksi, mun mielestä siis tosi hyvä suoritus. Itse omilla vauvakutsuillani tuskailin kuvien kanssa paljon pidempään.

Seuraavaksi hän sai tehtäväkseen lapun jossa oli tunnettuja lastenlauluja sekä -loruja, joiden välistä puuttui sanoja ja nämä hänen oli tarkoitus täyttää mielestään oikealla tavalla. Muutama kinkkinen siellä oli, mutta hyvin Janni inspiroi näissä ja keksi tilalle ihan oivat sanat. :) Tätä leikkiä ei ookkaan ollut aiemmilla babyshowereilla missä oon ollut ja tää oli musta ihan sairaan hauska. Onko teistä joku kuullut/toteuttanut tälläistä leikkiä babyshowereissa?

Me vieraat täytettiin sitten vielä myös arvauslaput vauvan nimestä, syntymäpäivästä, pituudesta ja painosta. Janni lupasi tarjota skumppalasillisen hänen kanssaan sille, joka osuu lähimmäksi arvauksillaan. :)



Lahjaksi veimme yhteislahjana vaippakakun sekä lahjakortin lastentarvike-liikkeeseen ja lahja näytti olevan varsin mieluinen.

Ihan pörfekt yllätys siis kokonaisuudessaan. Eikö?

Mä muuten väsäsin kaverin kanssa yhteistuumin nuo sokerimassakoristeet tuohon juustokakkuun. Ei tosiaan näytä yhtä hyviltä kuin ammattilaisen tekeleet, mut aika hyvin ne musta onnistui meiltä ensikertalaisina. Vai mitäs ootte mieltä? :)

Millaisia babyshowereita teillä/teidän ystävillä on ollut?

-annieweliina

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Palmusunnuntain pupujussikka ❤️

Viime vuonna Lucas vietti palmusunnuntaita omilla ristiäisillään pienenä prinssinä ja tänä vuonna pikku-jänösenä. Herättiin aamulla aikaisin ja lähdettiin heti aamupalan jälkeen yhdeksän maissa virpomaan niitä meidän iso- ja isoiso-vanhempia. Lucas niin reippaasti heilutti vitsaa, ojensi vitsan virvottavalle ja sen jälkeen näyttikin koriaan. Meni siis oppi nopeasti perille, vaikkei oltu tätä kyllä etukäteen sen enempää treenattu. Aamulla yhdellä vitsalla hänelle näytin miten virvotaan ja heti ensimmäisen paikan jälkeen hän ymmärsi mitä varten tuo aiemmin tyhjänä ollut korikin oli. ;)


Pikkumuru salaa varasti koristaan jo ensimmäisestä paikasta palkaksi saamansa keksin ja mutusteli sitä autossa matkalla seuraavaan paikkaan.


"Virvon varvon tuoreeks terveeks, vitsa sulle...."


"....palkka mulle.. :)"

Aamupäivä sujuikin siis näissä merkeissä. Vauhdilla ajelimme paikasta toiseen, jotta ehdimme käydä kaikki paikat ennen Lucaksen päiväunia. Henkan sukulaiset asuvat tässä lähiympäristössä, mutta mun toiset isovanhemmat kun asuvat 20km ja toiset 40km päässä meiltä. Menimme kauimpaan siis viimeisenä ja jäimme sinne myös lounaalle. Mamma oli tehnyt bravuuriaan eli maailman parasta kalasoppaa. Se maku on jotain taivaallista. Ehkä mäkin vielä jonakin päivänä osaan tehdä yhtä hyvää, nam! Sieltä lähdettiinkin sitten ajelemaan takas kotio ja Lucas nukahti matkalla autoon ja nostettiin kotona pikku jänöjussi nukkumaan rattaisiin päiväuniaan.


Päivän saalis. Hmm... Lucas ei syö vielä karkkia, eli ketäs nuo suklaamunat syö? :D no, pikkumies saa kuitenkin lelut niiden sisältä. :)



Brutuskin meinas, et jospa mä edes yhden saisin? :D Sai kuitenkin kinkkua suklaamunan sijasta, sillä oli se niin reppanan näköinen, eikä sattuneesta syystä voi myöskään suklaata syödä.


Meidän alkuviikosta kylvetty rairuohokin oli jotenkin tänään kasvanut ihan silmissä. Aamulla kattelin et jotakin sieltä jo törröttää ja äsken huomasin sen olevan jo noinkin pitkä. Hassua kuinka nopeesti se kasvaa..

Illalla mulla oli sitten vielä mun ystävän yllätysbabyshowerit, jotka pienten kommellusten jälkeen onnistui ihan täydellisesti. Näistä kuitenkin omaa postausta huomenna, joten pysykäähän kuulolla... ;)

Hyvää yötä kaikki ihanaiset! ❤️

-annieweliina