Täällä blogin puolella on ollut aika hiljaista syystä, että mä keskittysin täysillä pääsiäisen viettoon ja oleskeluun perheen kesken ja ajattelinkin nyt jakaa teillekkin vähän meidän pääsiäistunnelmia. :)
Mehän siis sairastettiin koko perhe viime viikolla vatsatauti, jonka Lucas aloitti maanantaina, äiti jatkoi keskiviikkona ja iskä lopetti torstaina, joten pitkäperjantai meni pitkälti kotosalla oleskellessa ja herkutellessa ja käytiin me pikaisesti mumman ja vaarin luona ja tontillakin pyörähtämässä.
Lauantai aamulla meillä oli vauva-uinti. Uiskenneltiin omassa ryhmässä se puolisen tuntia ja koska seuraavaan ryhmään osallistujia ei ollut kuin yksi, sai halukkaat jäädä uimaan vielä siihenkin. Mehän sitten jäätiin kun tuo sellainen vesipeto kerran on. Lucas ei siis olisi millään malttanut jättää vesiliukumäkeä rauhaan ja laskikin jatkuvasti sieltä, milloin pääedellä, mahallaan tai selällään ja välillä myös jalat edellä. Kaikki keinot tuli siis testattua. Olenkin nyt harkinnut, että ilmoitan meidät jo valmiiksi perheryhmään tuonne samaan uintiin, sillä haluamme ehdottomasti jatkaa tätä harrastusta myös "Juniorin" synnyttyä. Ja niin kuin kuva ylempänä kertoo, oli tunnin uinnit vähän rankkaa puuhaa. ;)
Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan heti aamusta Somerolle mun tädin perheen luo viettämään aurinkoista pääsiäispäivää. Mun tädillä on melko samanikäisiä lapsia, joten tulevat siis loistavasti juttuun keskenään. (Tähän pakko siis avata, että mun tädillä Marialla ja mulla on ikäeroa vaan kaksi vuotta. ;D ) Lapset leikki sekä sisällä, että ulkona, grillattiin ja mä söinkin tän vuoden ekan grillimakkaran, nam! Jälkkäriksi Maria oli loihtinut aivan ihanaa suussa sulavaa mutakakkua, jonka meidän herkkupeppu-iskä olis voinut syödä vaikka yksinään. ;) lasten nukkuessa päiväuniaan me aikuiset nautittiin auringosta terassilla (täällä oli +20c lämmintä) ja höpöteltiin niitä näitä. Oli siis ihan mahtava päivä sekä lapsilla, että aikuisilla. ❤️ Harmi vaan, että kuvia en saanut koko lapsikatraan touhuista keskenään. No ens kerralla koitetaan paremmalla onnella.
Maanantaina otettiin nokka kohti tarvasjokea, sillä meidän Mamma oli kutsunut meidät pääsiäislounaalle. Lähdimme ajelemaan jo aikaisin aamusta, sillä ilma oli taas mitä aurinkoisin, eikä haluttu jäädä sisälle kyhjäämään. Poikettiin sitten mun toisen tädin luo, ennen lounasta, sillä he asuvat siinä ihan nurkilla. Lucas pääsi taas lasten kanssa touhuamaan ja olikin itseasiassa kaikkein kiinnostunein yllätys yllätys kissasta. :) miuuu, hän matkii miten kissa sanoo, niin söpöä. Mamma oli taikonut taas vaikka mitä herkkuja, joten eipä tarvinnut taas tyhjin vatsoin lähteä sieltäkään.
Eno ja Lucas. ❤️
Siinä se meidän pääsiäinen pähkinänkuoressa lyhyesti ja ytimekkästi. Tajusin myös tuossa tänään, että vappukin se jo lähenee hurjaa vauhtia, enkä oo yhtään suunnitellut mitä tehdään. Mennään varmaan ainakin tivolissa käymään vappuaattona ja vapputorilla vapunpäivänä.
Onkos muilla jo vappusuunnitelmat tehty?
Huomenna tää äippä suuntaakin neuvolalääkärille kontrollikäynnille. Saas nähdä meenkö siis vielä töihin vai passittaako tää mut etuajassa äippälomille?!
Aurinkoista loppuviikkoa! ❤️
-annieweliina
Sairaslomille se lekuri sitte passitti, eli äippäloma alkoi "varaslähdöllä"...
VastaaPoistaOi, oi. Mistä syystä jäit sairaslomalle? Toisaalta varmaan ihan kivaa? ;) Missä käytte uimassa? Kivalta kuulosti teidän pääsiäistohinat! <3
VastaaPoistaEnnenaikaisten supistelujen ja lanneselän kipujen vuoksi. Ainakin Lucas nauttii kun saa olla taas enemmän äidin kanssa. ❤️ Ulpukassa me käydään vauvauinnissa, suosittelen. 😊
VastaaPoista