maanantai 1. syyskuuta 2014

Buzzador : Testissä Vanish + arvonta

Mulle saapui pari viikkoa sitten mun ensimmäinen pakettini Buzzadorilta, kun pääsin mukaan testaamaan Vanishia. Testattavaksi sain kasan vanisheja (vanish power gelin, vanish oxi actionin, vanish crystal whiten ja vanish extra hygienen) ja lisäksi huiman läjän vielä testipusseja jaettavaksi eteenpäin.


 

Kahden pienen lapsen äitinä, mä olin enemmän kuin innoissaan mukaan pääsystä. Pienimmältä tulee jonkun verran kakkapyykkiä ja kyllähän te äidit tiedätte, että se sinappikakka ei ihan niin vaan vaatteista lähdekkään. Isompi veijari taas on välillä sellainen sottapytty syödessään, että. Varsinkin jos silmä välttää ja aletaan pelleilemään ruuan kanssa kun nälkä on jo tyydytetty. Eli tahrapyykkiä tulee ja ovat aiheuttaneet äidille välillä harmaita hiuksia, kun pesusta on tullut uusi vaate, jossa ne spagettibologneset on edelleen rinnuksilla tai sinappikakat bodyn reunassa. Innolla siis lähdin testailemaan näitä vanishin tuotteita.

 

 

Mä päätin lähteä taisteluun tahroja vastaan muutamalla pesusta tulleella vaatteella, joihin oli jäänyt rasvatahroja pesusta huolimatta.




 Kastoin likakohtaa ensin vähän haalean veden alla, jonka jälkeen levitin powergelin ja hankasin sitä hetken pullon kärjellä. Annoin aineen vaikuttaa reilu 5 minuuttia, jonka jälkeen heitin vaatteet koneeseen neljäänkymppiin pyörimään.

 

Tulokset:
 Paidan tahrat 0 - Vanish Power gel 1
Shortsien tahrat 1 - Vanish Power gel 0

Aika FiftyFifty tilanne, sillä Lucaksen shortsien rasvatahra ei lähtenyt, mutta mun paita tuli putipuhtaaksi. Eli toimii, ei toimi, johtuneisiko vaatteen materiaalista?

Olen myös käyttänyt vanishin jauheita nyt säännöllisesti pyykin joukossa. Kuulostaako tutulta kun valkopyykki alkaa olla harmahtavaa pesusta huolimatta? Crystal white -jauhe on kirkastanut mun valkoiset pyykit takaisin valkoisiksi, uskomatonta mutta totta! Lasten vaikeimmat tahrapyykit olen laittanut heti likoamaan vanishin kera veteen. Mitä kauemmin lika pinttyy vaatteessa, sitä vaikeampi se on poistaa. Mä oon laiskuuteni vuoksi joutunut maksamaan välillä vähän kovan hinnan. Kun ketsuppinen paita onkin lojunut pari päivää pyykkikorissa, eikä se olekkaan enää lähtenyt puhtaaksi, edes sillä tahranpoistolla.



Säästin yhden testipussin vanishia arvottavaksi teille ihanat lukijat.

Yhden arvan saat jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi,
Toisen arvan saat jos olet rekisteröitynyt lukijani bloggerissa tai bloglovinissa ja
Kolmannen arvan saat tykkäämällä Äidin Suusta FB-sivusta.

Arvonta päättyy sunnuntaina 7.9.2014 klo.18.00. Tsemppiä! :)

<3 annieweliina

Mikä Buzzador?

Oletko luonteeltasi utelias ja pidät uusien tuotteiden ja palveluiden kokeilemisesta? Oletko säännöllisesti yhteydessä ystäviesi kanssa sekä kasvotusten että verkossa blogien ja sosiaalisten verkostojen välityksellä? Hienoa, Buzzador voi olla juuri sinua varten!

Osallistumalla kampanjoihimme luot hauskoja ja jännittäviä kohtaamisia sinun ja ystäviesi sekä eri tuotteiden ja palveluiden välillä. Buzzadorina sinulla on mahdollisuus yhdessä ystäviesi kanssa päästä kokeilemaan ja vaikuttamaan tuotteisiin sekä palveluihin ennenkuin ne ovat tulleet markkinoille..

Buzzadorina levität sanaa tuotteista ystävillesi ja tuttavillesi kasvotusten, blogien, Facebookin ja Twitterin välityksellä tai muilla keskustelupalstoilla ja kanavilla, joissa olet mukana. Tämän jälkeen raportoit kampanjakokemuksistasi ja kokeillusta tuotteesta tai palvelusta kotisivuillamme. Voit myös lähettää buzzauksistasi kuvia ja videoita, jotka julkaistaan Buzzadorin kampanjasivulla. Kuvat, videot ja muut tekstiraportit näkyvät vain samaan kampanjaan osallistuville Buzzadoreille.




12 kommenttia:

  1. 3 Arvalla mukana, bloglovinin kautta lukijana. :) Hmmm mahtaiskohan toimii mun valkosten housujen rasvatahraan...

    carita.turpeinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella arvalla, olen lukija bloggerin kautta. Nuo rasvatahrat ovat kyllä hankalia...
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan yhdellä arvalla!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  4. kahdella mukana, tykkääjä ja kommentti. kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  5. Kolmella arvalla mukana. Vanish on kyllä toimivaa mutta hinta aina kirpaisee ostettaessa.
    phonkane at hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kolmella arvalla mukana!
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan arvontaan, 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä mukaan!
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana.
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Yksi arpa!
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  11. Arvonta päättynyt ja voittaja arvotaan huomenna! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ❤️