keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ristiäistarjottavat

Pikkuisen jalan malliset pikkuleivät


Tein ensin ihan perus vaalean pikkuleipätaikinan.

* 200 g voita 
* 1 dl sokeria 
* 1 kananmuna 
* 2 tl vaniljasokeria 
* 1 tl leivinjauhetta 
* 1 tl kanelia 
* n. 5 dl vehnäjauhoja 
1. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmuna hyvin vatkaten joukkoon. 
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. 
3. Kauli taikina ja paina siitä muotilla pipareita.
4. Paista piparit uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia.

Jaoin taikinan viiteen osaan ja paistoin kymmenen pikkuleipää kerrallaan uunissa. Mä siis käytin muottina, pienen jalan mallista muottia ja tällä muotilla taikinasta tuli pikkuleipiä reilu 50kpl. Mitä pienempi muotti, sitä enemmän pikkuleipiä.

Seuraavaksi mä sitten valmistin pikkuleipien päälle pikeerin, johon käytin allaolevaa ohjetta.

Pikeerin perusohje:

¼ dl valkuaista
1 ½ dl tomusokeria
3 tippaa sitruunamehua/tiivistettä tai etikkaa

1. Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista.
3. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
4. Värjää halutessasi pasta-, tomu- tai apteekin jauheväreillä.
Värjäykseen mä käytin turkoosia pastaväriä. Pikeeri pursotuspussiin ja ei muuta kun pikkuleipiin väsäämään N-kirjainta.
CupCaket n.16 kpl


Tässä olisi teille ihan älyttömän helppo ja nopea CupCake ohje.
Tarvitset:
1 pussin Sunnuntai suklaanmakuinen kakku- ja muffinssimix
öljyä
1 purkin Valion valkosuklaa-lime maustettua rahkaa
1 purkin Valio Viola appelsiini tuorejuustoa
muffinssi-/cupcakevuokia
cupcake koristeet
Elintarvike- / pastaväriä kuorrutteen värjäämiseen

Valmista ensin muffinssit pussin takaa löytyvän ohjeen mukaan. Laita reilu ruokalusikallinen muffinssitaikinaa yhteen vuokaan. Noin puolikas vuoallinen ja ennemmin vähemmän kun liian paljon, sillä päälle tulee vielä rahka-tuorejuustokuorrute. Paistaessa mä suosittelen myös kokeilemaan välillä muffinsseja tikulla milloin taikina ei enää tartu, etteivät ne kuivahda uunissa liikaa.
Valmista seuraavaksi kuorrutusmassa. Sekoita purkki rahkaa ja purkki tuorejuustoa keskenään ja lisää lopuksi haluamasi värjäykseen käyttämäsi väriaine. Massa pursotuspussiin ja ei muuta kuin pursottamaan CupCakeja. Kauniimman pursotuksen saat kun aloitat ulkoreunasta ja lopetat CupCaken keskiosaan. Lisää päälle haluamasi koristeet.

Sellaiset parit kivat ja helpot ohjeet. Toivottavasti näistä on apua teillekkin juhlien järjestelyssä.

❤️annieweliina

8 kommenttia:

  1. Mistä ostit nuo muffinssivuoat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismassa näin nyt yks päivä melko samanlaisia. :) sinne oli muutenkin tullut ihan hirmusti kaikkia leivontatarvikkeita. Sokerimassamuotteja jne.

      Poista
    2. Pitääpä googlata ja kahtoa ens kerralla pitkäs aikaa Prismankin leivontahyllyt. :)

      Poista
  2. Nuo jalan muotoiset pikkuleivät on niin suloisia. :)

    VastaaPoista
  3. Käyttekö te vauvauinnissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin, ennen kuin Niclas syntyi. Nyt olisi tarkoitus mennä johonkin sisarusryhmään. Yhdestä laitoin jo sähköpostiakin, mut ei oo tullut viel mitään vastausta... :/

      Poista

Kiitos kommentistasi ❤️