Olin poikien kanssa muutama viikko takaperin pitkästä aikaa kiertelemässä mun lemppari kirppiksellä Seesamissa. Ei pettänyt Seesami tälläkään kertaa ja tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin lähteä. Paljon olis ollut kaikkea kivaa, kohmisin hyllyiltä kaiken mikä silmää miellytti ja ennen kassaa mulle tuli joku piru olkapäälle sanomaan, että sä et oikeesti tarvii tota, etkä tota. Mä sitten kilttinä tyttönä vein muutamia vaatteita takas vielä ennen kassaa, sillä tajusin, että mun on ehkä kuitenkin järkevämpää ostaa sellaisia vaatteita mille on oikeasti tarvetta, eikä vaan kaapintäytteeksi sitä tuhannetta bodya vaikka se onkin ihan ylisöpö. Sain siis hillittyä mun Sulo Vilen ilmiön, TAAS! Alan olla jo aika ylpeä itsestäni, että tää on toteutunut jo näin monta kertaa peräjälkeen.
Lucaksella oli tarvetta collareille ja pitkähihaisille paidoille. Löysinkin hänelle ihanat name it:in vihreät collarit ja henkka maukan raidallisen paidan vain 1,80€ kipale. Lucsun ruskeat suorat housut oli just jäänyt pieniksi ja satuin löytämään ihan uudet, lappu paikoillaan olevat lindexin vaaleanruskeat housut viidellä eurolla, sekä ihanan newbien raitapaidan 4€.
Lucas jätti oikeastaan välistä kokonaan koon 74 ja hyppäsi aikoinaan tosi nopeasti koosta 68 kokoon 80. Mulla on siis tosi hintsusti vaatetta koossa 74 ja luulenkin Niclaksen nyt pysyvän kuitenkin tässä koossa pidempään kuin Lucsu aikoinaan. Etsiskelin siis hänelle 74 vaatteita jemmaan ja löysin yhden ihanan vihreä-valko raidallisen bodyn 1,5€. Tän kirpparikierroksen ehkä parhain löytö, oli ihanat miikkarin lammashaaremit Niclakselle joissa komeili hintalappu 8,50€, niitä ei vaan voinut jättää sinne roikkumaan. Myös ihana tutti-purkki tarttui matkaan poikien tuttien säilytystä varten, jospa ne pysyisi siinä tallessa paremmin kun niillä on se oikea paikka missä ovat. Mulla on Niclakselle tällä hetkellä varmaan 8 tuttia, mut miten ne oikeesti voi välillä olla kaikki jossain kadoksissa juuri sillä hektisimmällä hetkellä?! No eipä ole enää...ainakaan toivottavasti.
Pitikin tänään käydä taas vähän pyörimässä kirppiksellä, kun eilen viimeistelin tätä postautsta ja tuli hirveä into. Tein taas vaikka mitä löytöjä. Mä en joskus tykännyt käydä kirppiksillä yhtään, koska en ikinä löytänyt mitään. Nykyään rakastan köhnätä siellä kaikkia hyllyjä "löytöjenkiilto" silmissä, kun olen oppinut nämä kirppistelyjen salat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ❤️