Lucas on aina ollut hiukan kehno syömään ja syönyt hieman vaihtelevasti. Välillä ollaan pistelty menemään kuin hevonen ja välillä on taas eletty päivä muutamalla rusinalla. Muistan miten jo ihan alussa stressasin siis jo imeväisikäisenä hänen syömistään. Tyrkytin rintaa jatkuvasti ja stressasin tuleeko multa maitoa tarpeeksi. Kokeilin jopa lisämaitoa hänelle pullosta vähän väliä tyrkytellä, mutta minkäs teet kun ei kelpaa. Todellisuus siis oli, että kyllä mulla maitoa tuli tarpeeksi hänen tarpeisiinsa nähden, hän vaan oli pieniruokainen.
Hän on aina ollut hoikka poika ja ensimmäisen vuoden mä stressailin painonnousua kun se ei mitään päätähuimaavaa ollut koskaan. Mulla sai moni kaveri samaanaikaan lapsen ja muistan miten mä aloin vertailemaan heitä keskenään. Virhe! Älä koskaan vertaa lapsia keskenään, jokainen on oma yksilönsä, eikä kukaan lapsi ole samanlainen. Tämän kun mä olisin tajunnut jo silloin, niin olisin välttynyt monilta stressipäänsäryiltä.
Kun saavuttiiin vuodenikään alkoi neuvola tarkkailla Lucaksen pituuskasvua. Ensin mä olin stressannut painoa ja nyt yhtäkkiä pituuskasvu ei mennytkään ihan käyrillä. Neuvolalääkäri lähetti meidät Tyksiin tutkimuksiin ja Lucakselta tutkittiin mahdollinen keliakia sekä otettiin maksa- ja munuaisarvot. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja siellä lääkäri ihmettelikin, miten Lucakselle oli yhtäkkiä kuukaudessa tullut reilu 2cm pituutta lisää, eikä sen myötä ollutkaan tilanteesta yhtään huolissaan. Seurantaa jatketaan nyt normaalisti neuvolassa, eikä meidän tarvitse käydä enää Tyksissä.
Hän on ruuan suhteen erittäin nirso ja ennakkoluuloinen. Jo pelkkä ruuan ulkonäkö tai koostumus saattaa saada hänet puistattelemaan. Välillä kun annan hänelle jotakin uutta mitä ei ole ennen syönyt niin yritän yleensä saada hänelle maun siitä suuhun ennen kuin tyrmää ruuan jo pelkästä koostumuksesta riippuen. Esimerkkinä nyt vaikka mustikka. Hän syö mustikkaa esim. Yosan muodossa, (kauramarjavalmiste, vähän kuin jogurtti) mutten ole koskaan saanut häntä syömään sitä tuoreena. Oltiin vähän aikaa sitten mustikkametsällä ja laitoin hänelle mustikan suuhun. Hän sylki sen samantien pois ennen kuin oli edes puraissut. "Ällö sininen pyöreä klöntti. En varmana syö." Kun vihdoin sain hänelle puristettua mustikan suuhun, jotta sai siitä maun, niin ne maistuivatkin hänelle ja hyvin. Ai miten niin ennakkoluuloinen? Koskaan meillä ei oo kuitenkaan kiukuteltu syömisestä, sinne suuhun ei vaan mitään laiteta jos näin on päätetty. :D
Varsinkin hampaita tehdessään on meillä syöminen jäänyt aina taka-alalle. Hän ei ole koskaan reagoinut hampaiden tuloon mitenkään muuten kuin syömällä huonosti ja silloin on sitten vaan juotu paljon maitoa ja smoothieita. Kun Lucaksen kasvua alettiin ensimmäisen kerran ihmetellä neuvolassa, mä aloin juottamaan pojalle täysmaitoa ja sitä hän juo edelleenkin.
Hän on aina kuitenkin ollut todella tyytyväinen lapsi, eikä ole koskaan itkeskellyt turhia. Vaikka mä oon stressannut paljon sitä kehnosti syömistä niin se, että Lucas on aina ollut tyytyväinen, iloinen ja energinen pieni poika on saanut mun stressikäyrää laskemaan hetkellisesti ainakin puolella.
Nirsous on aiheuttanut äidille sen verran päänvaivaa, että mulla loppuu mielikuvitus kesken aamu- ja iltapalojen suhteen. L kun lakkasi vuoden täytettyään syömästä puuroa ja äiti haluaisi sen sijasta syöttää jotain melkein yhtä tuhtia ja kuitupitoista, mutta mitä? Niinpä! Talk-murutkaan eivät kelvanneet. Nyt ollaan sitten menty välillä yosalla (saa siitä ainakin vähän kauraa) vaihdellen murojen ja leivän kanssa. Tuntuu vaan silti jotenkin yksitoikkoiselta nuo. Vinkkejä uusista vaihtoehdoista otetaan vastaan. ;D
Hoikan lapsen äitinä, voin myös kertoa miten muutama asia on ärsyttänyt aivan suunnattomasti. Se miten kaikki hössöttävät "voi kun hän on niin pieni". Monta kertaa on tehnyt mieli pläjäyttää hoitokassilla päin näköä ja tokaista; "hän on aivan normaalikokoinen". Ja toisena vielä se kun yrität saada lasta kylässä tai jossakin julkisella paikalla syömään, miten ne muut alkavat lässyttämään, tyyliin että: "syöppä pian, ennen kuin haukku tulee ja syö sun ruuan". Mitä se hyödyttää? Ennemminkin saa lapsen pistämään vielä enemmän ranttaliksi, eikä syö edes sitä viittä lusikallista mitä olisi syönyt ilman höösäämistä.
Nyt kun L on 1,5v täysin tyytyväinen ja sopusuhtainen lapsi, eikä tutkimuksissakaan selvinnyt mitään, mä olen päättänyt, etten enää stressaa. Meillä on säännölliset ruoka-ajat ja syö sitten lautasellisen tai muutaman lusikallisen, niin aina tulee se seuraavan ruokailun aika. Kyllä se lapsi syö kun sen on nälkä!!!
Millaisia teidän lapset on syömään? kohtalotovereita?
❤️annieweliina
Onhan se hyvä, että neuvolassa tarkkailevat lapsen kasvua, mutta musta tuntuu että välillä siellä voitaisiin oikeasti lakata tuijottamasta kirjoihin ja käyriin. Ei lapsi kasva tiettyä määrää siksi, että käyrän mukaan pitäisi - jokainen kasvaa omaa tahtiaan ja toisaalta perinnöllisyystekijätkin vaikuttaa asiaan. Musta tuntuu, että nimenomaan nuo asiat jää monesti huomioimatta ja numeroihin tuijotellaan liikaa; jos lapsi on hyvävointinen eikä mitään häikkää ole, kärpäsestä ei pitäisi tehdä härkästä, jokainen kun on kuitenkin yksilönsä.
VastaaPoistaMeillä lapset ovat syöneet vaihtelevasti. Tätä nykyä molemmat syövät ihan mukavasti ja siten, ettei mulla ole huolta siitä, syövätkö tarpeeksi. Mutta on ollut myös kausia, jolloin ovat syöneet vähemmän ja sekös on saanut minut stressaantumaan. Kuitenkin syyttä suotta, ajattelen nyt - en usko, että kukaan lapsi oikeasti nääntyy nälkään ruokalautasen äärelle. Eihän sitä aina itsekään syö yhtä paljon ja toisaalta osa meistä on tosiaan pieniruokaisempia ja saattaa sitä vastoin sitten tankata useammin.
Niihin aikoihin, kun tytöt alkoivat syödä hienojakoisemman ruuan sijasta hieman karkeajakoisempaa ruokaa, eli siis "palasia", syöminen tökki. Ne palaset olivat tooosi pieniä, mutta kaipa ne vaikuttivat aluksi hieman oudoilta ja epäilyttäviltäkin. Tuolloin olen maanitellut syömään esimerkiksi kertomalla jotain pientä tarinaa tai jopa laulamalla. Se auttoi, mutta nykyään meillä ruokailut kuitenkin vietetään ihan vain keskustellen eikä tarinat tai lastenlaulut raikaa ruokapöydässä :D
Joka tapauksessa tuntuu, että sitä vouhottamista ruuan suhteen tulee paljon enemmän ulkopuolelta ja ehkäpä sekin on sitten asia, joka kasaa meille vanhemmille paineita.
Joo mä olen kyllä myös sitä mieltä, että neukkutädit sais kyllä sitä maalaisjärkeäkin joskus ottaa hieman peliin mukaan. Miten sitä voi tyytyväisellä lapsella, jolla ei ole mahavaivoja, epäillä keliakiaa? No mutta eipä niistä tutkimuksista haittaakaan ollut.
PoistaMeilläkin on joskus keploteltu ruokapöydässä kaikin konstein, mutta enää en edes jaksa kun harvemmin siitäkään on hyötyä jos sille päälle sattuu.
Tuo toisten ihmisten painostaminen on kyllä niin ärsyttävää ja uskonkin että se ruuan tuputtaminen on nimenomaan se suurin virhe.
Kuulostipa valitettavan tutulta. Meidän pojalla (1v 3kk) tosin on ollut refluksi ja maitoallergia pienestä pitäen ja se on vaikeuttanut syömistä ja juomista merkittävästi. Ruokatorvi oli jossain vaiheessa ennen lääkitystä niin pahasti tulehtunut, että hän käytännössä lakkasi syömästä kokonaan. Nämä ikävät kokemukset varmasti vaikuttavat ruokailutilanteisiimme edelleen. Lisäksi poika on myös samalla lailla valikoiva ja tarkka ruoan suhteen, aivan kuten sinäkin kerroit poikasi olevan. Koostumus, ruoan asettelu, palojen koko, maku jne. vaikuttavat hyvin paljon. Samaa ruokaa emme useinkaan voi tarjota ainakaan saman päivän sisällä, koska poika kyllästyy herkästi, jonkinlainen "kiintiö" tuntuu tulevan täyteen. Hän saattaa siis syödä esimerkiksi puuroa kohtuullisen hyvin aamulla, mutta seuraavaan viikkoon ei mene lusikallistakaan. Vaihtelua täytyy olla paljon, ja mikäli on menossa sellainen kausi, ettei lusikasta suostu syömään, täytyy varalla olla aina sormilla syötävää ruokaa.
VastaaPoistaPakottaminen ei tosiaan tuota minkäänlaista tulosta. Oma kärsivällisyys ja mielikuvitus ovat kyllä olleet koetuksella! Oman haastavan lisänsä ruokailuun tuo pojan temperamentti ja hyvin vilkas luonne: hän tulistuu helposti, jos asiat eivät suju mielen mukaan, eikä tahdo pysyä millään paikoillaan ruokailun aikana.
Kuulostaa liiankin tutulta!! :D
PoistaTämä on jo "vanha" postaus mutta jätän kommentin silti. Meillä on poika nyt 1.7v ja ollu iso kokonen jo syntymästä asti. 5.1kg oli syntyissään. Ja tuo ku sanoit, että ärsyttää, kun sanotaan että ompa pienikokoinen, niin täälä ärsyttää se, että lähes kaikki ihmettelee, että voi ompa iso poika :D tekis kyllä mieli joskus kassilla mäjäyttää. Silti meijän tyyppi on normikokoinen.
VastaaPoistaTäältä löytyy kans todella huono syöjä. Välillä syödään ok, välillä ei juuri mitään. Ja kaikki konstit on käytetty, mutta kasvun kans ei oo ongelmia niin ei hätää. Ja eihän ne neuvolassakaan varmaan usko, että ranttu syömään ;) t.j
Nuo kommentit on kyllä ärsyttäviä, suuntaan tai toiseen. Mulla kans kuopus oli isokokoinen syntyessään ja on isokokoinen edelleen. Ärsyttää myös välillä ne kommentit, et onpas hän iso. EIKÄ OLE! :D
Poista