sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Yliherkkyys?

Lucakselle ilmaantui tuossa kuukausi takaperin pientä punaista näppylää suun ympärille. Näytimme sitä lääkärissä ohimennen kun oltiin pitkän flunssajakson vuoksi tutkituttamassa korvat ja lääkäri määräsi vaivaan Sibicort-nimistä kortisonivoidetta. Hän ei osannut sanoa mistä ihottuma johtuu, epäili joko jotakin allergista reaktiota tai sitten märkärupea. Jos kyseessä olisi märkärupi, niin se kuulemma vaan villiintyisi kortisonista. Viikon kuurilla kuitenkin ihottuma katosi.

Meni viikko ja minimiehen suunympärys oli taas samannäköinen. Ensin vähän vähemmän näppyjä vain toisella puolen ja loppujenlopuksi koko suunympärys täynnä. Mitä ihmettä? Mistä tää oikeen johtuu? En osannut yhdistää sitä mihinkään ruoka-aineeseen ja oletinkin sen sitten johtuvan siitä kun pikku-herralla majailee sormet koko ajan suussa. Veisikö se pöpöjä suunympärille ja aiheuttaisi ihottuman?! Aloin vahtia sormien viemistä suuhun ja tiukentamaan sen kieltämistä ja laitoin taas pari päivää kortisonia, jolla ihottuma taas rauhoittui.


Meni muutama päivä ja huomasin, että toiselle puolelle ilmaantui ihottumaa ruokailun jälkeen. Kröhöm, mistä tää nyt tuli. En keksinyt muuta kuin ketsupin, joka olisi tämän vaivan voinut aiheuttaa. Jäin taas seurailemaan tilannetta, paheneeko ihottuma entisestään vaikken anna ketsuppia. Näpyt pysyivät vain toisella puolen, eikä levinneet. Vältin kuitenkin laittamasta kortisonia, sillä sitä ei saisi pitkään käyttää kerrallaan vaan pitäisi pitää aina pientä taukoa.

Eilen IsiHoo oli sitten Lucaksen kanssa Mumman ja Vaarin luona käymässä ja kun tulivat kotiin niin Lucaksen suunympärys oli taas pahemman näköinen. Kysyin mitä olivat syöneet ja Hoo vastasi antaneensa spagettia ja jauhelihakastiketta. Kysyin antoiko myös ketsuppia, johon vastasi, että hitsi vie antoi, eikä muistanut koko juttua. Oltiin siis jo arveltu jonkin aikaa yhdessä ääneen, että johtuisiko siitä. Sanoin Hoolle, ettei haittaa, nyt ollaan melko varmoja mistä ihottuma johtuu. Vaivan syynä siis Ketsuppi ja Tomaatti.


Aloin miettiä, että Lucas ei ole aiemmin oikein välittänyt tomaatista ja tähän mennessä salaatista on maistunut vain kurkut, kunnes juuri suurinpirtein tämän vaivan ilmaantuessa hänelle alkoi myös maistua kirsikkatomaatit. Mä vaan en yhtään osannut ajatella, että periaatteessa hänen ruokavalioonsa oli tullut uusi aines, sillä olin ennenkin antanut hänelle tomaattia, mutta jätti ne vaan aiemmin syömättä ja napsi vain kurkut. Ketsuppia nyt on annettu jo jonkin aikaa, nykyään vaan ehkä herkemmin ja sen vuoksi näköjään hän on alkanut vasta nyt reagoimaan siihen.

Meille on siis todennäköisesti muuttanut meidän ensimmäinen allergiamme, plääh! :( ja jäädään seurailemaan onko tämä pysyvää vai jonkinnäköinen yliherkkyys lapsena. Nyt aletaan välttää näitä kahta ja toivotaan, että ihottuma pysyy tosiaan poissa. Isihoo muisteli, että hänen huulensa olisivat pienenä turpoilleet ketsupista, mutta nykyään sietää sitä kuitenkin ihan hyvin. Samaten mun siskolla veti suunympärys pienenä ihan punakaksi ketsupista, mutta käsittääkseni myös sietää sitä nykyään ihan hyvin. Katsotaan siis miten tämä meillä päättyy. Eniten tässä harmittaa se kun Lucas tykkää ihan hirveästi ketsupista sekä niistä makeista kirsikkatomaateista. Mitä mä nyt tarjoan hänen yhden lemppariruokansa makaronilaatikon päälle?!

  ❤️ annieweliina

8 kommenttia:

  1. Meillä tytöllä kanssa tulee näppyä tomaatin ja ketsupin syönnin jälkeen, mutta eivät tunnu muuten aiheuttavan mitään vaivaa ja näpytkin laskevat muutamassa tunnissa. Neuvolalääkäri ei ollut asiasta moksiskaan, kun tomaatti on aika yleinen lievästi allergisoiva raaka-aine. Ollaan siis jatkettu tomaatin ja ketsupin syöntiä ja neidin siedätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ne ei laske ollenkaan vaan jäävät suunympärille oleilemaan. :( mä oon nyt hetken antamatta et saan kunnon varmuuden sille et johtuu näistä, sit pitää jutella neuvolassa asiasta...

      Poista
  2. Minulla myös lapsena suupielet rikki tomaatista (en muista menikö ketsupistakin), mutta nykyään ei mitään ongelmia. Nyt googlettelin vajaa 2-vuotiaan poikani oireiden vuoksi ketsuppiallergiaa ja päädyin blogiisi. Muutenkin kyllä luen blogiasi ja olikin hauska tunnistaa Lucas googlen kuvahausta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, eikä, hauska sattuma! :D tuleeko teillä tomaatistakin vai vaivaako pelkkä ketsuppi?

      Poista
  3. Mun mielestä pelkkä ketsuppi. Mutta siis en nyt tiedä onko se edes siitä :D Tuntuu ettei ketsupin ja tomskujen välttely juuri auttanut. Ja mun lääkäriveli oli sitä mieltä et iho on vaan kuiva. Se voi hyvinkin olla sitä, koska poika jostain syystä imeskelee koko ajan sormiaan ja naama on sit kuolasta märkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei voisko johtua siitä? Meillä kans on sormet koko ajan suussa ja naama kuolassa. Ja sama juttu, näyttäis ettei ketsupin ja tomaatin välttely auta.. :/

      Poista

Kiitos kommentistasi ❤️